Vanha sanonta "Rajat ovat rakkautta" on meille monelle tuttu vanhemmuuteen liittyvä ilmaisu. Eilen istuessani töiden jälkeen puiston penkillä katselin ihastellen muutaman äidin luontevaa hassuttelua, leikkiä ja arjen tilanteiden hoitamista lastensa kanssa. Hetkessä muu maailma ympäriltä katoaa ja kahdenkeskinen tuokio vie kaiken huomion. Äidin puhelin soi kesken leikin ja on aika ohjeistaa kouluikäistä lasta läksyissä ja harrastuksiin valmistumisessa. Äidin huolestuneet kasvot kiinnittävät leikki-ikäisen huomion, ja hetkessä äidillä oli useampi asia ja tarve hoidettavana. Samassa hetkessä mies soittaa jo taka-alalla kauppalista mielessään.

Puhelun jälkeen äidin huomio kiinnittyy jälleen leikki-ikäiseen ja oli aika istahtaa syömään eväitä ja ihastella puistossa lentäviä lintuja. Äidin rauhallisuus ja lämmin tapa hoitaa kaikki vaihtelevat tilanteet oli puhuttelevaa. Viereisessä keinussa tilanne muuttuu tunnelmaltaan aivan toiseksi, kun lapsi ei haluakaan lähteä puistosta ja heittäytyy maahan makaamaan pettymystä näyttäen. Topakan sanomisenkaan jälkeen tilanne ei helpotu, jolloin äiti määrätietoisesti nappaa pienokaisen lempeään otteeseen, ja kotiin lähdettiin siltä seisomalta. Nämä naiset osasivat toimia tilanteissa luontaisesti, ja heillä oli selkeästi voimavaroja arkisten tilanteiden hoitamiseksi. Huomasin hetkessä itse olevani kiitollinen siitä, että sain viettää pienen hetken puiston penkillä, kun omat lapset ovat jo teini-ikäisiä ja eivät tarvitse jatkuvaa huolenpitoa ja läsnäoloa. Vaikka huomio siirtyy ympärillä oleviin asioihin, huomaan miettiväni hetkessä jotain aivan muuta. Hengähtää hetken ja nauttia raittiista ilmasta.

Elämä on kuitenkin vaihtelevaa, ja aina ei ole voimavaroja lähteä puistoon tai keskittyä lintujen pesimispuuhiin. Erityisesti silloin, kun perheessä joku sairastuu, muuttuu moni asia perhesysteemissä, vuorovaikutuksessa, tavoissa ja arjen askareissa. Miten perhe suhtautuu ja selviää siitä, ettei äiti tai isä jaksakaan enää lähteä puistoon tai jutella arkisista asioista? Sairauden alussa jokaisella perheenjäsenellä on mielessä useita kysymyksiä, joihin toivoisi kuulevansa vastauksia. Miksei äiti jaksakaan tänään, vaikka lupasi eilen leikkiä? Miksi äidin kasvot ovat surulliset tai miksi äiti on tavallista kiukkuisempi? Hän haluaakin ehkä vetäytyä ja olla enemmän omissa oloissaan. Lapsi yrittää muodostaa muutoksesta omaa käsitystä,

Lapsi saattaa miettiä, että johtuiko äidin surullisuus siitä, että sai kiukkukohtauksen äsken ruokapöydässä? Perheen arki saattaa muuttua huolien täyttämäksi. Monet sairastuneet kantavat pajon syyllisyyttä ja huolta siitä, etteivät enää jaksakaan samalla tavalla olla lasten ja kumppanin kanssa. Myös sairastuneella saattaa olla paljon kysymyksiä mielessä, johon toivoisi jonkun vastaavan.

Perhessä on tärkeää keskustella sairaudesta mahdollisimman avoimesti ja miettiä arjen vastuuseen liittyviä asioita lapsen ikätaso huomioiden. Monet saattavat ajatella, etteivät halua huolestuttaa lasta kertomalla asioista. Lapsi kuitenkin aistii muutoksen, ja on parempi saada asioille ja kysymyksille vastauksia kuin muodostaa omia käsityksiä. Aina keskusteluyhteyttä ei kuitenkaan ole ja moni kokee jäävänsä sairauden kanssa hyvin yksin. Mikäli tilanne käy kuormittavaksi, saattaa joskus olla hyväksi jutella asioista ulkopuolisen tahon kanssa. Monesti lapsille riittää se, että heille kerrotaan avoimesti sairaudesta ja sen tuomista vaihtelevista päivistä. Lapsen on tärkeää kuulla, ettei vanhemman haluttomuus, vetäytyminen tai väsymys johdu hänestä. MS- sairauden osalta on kirjoitettu helposti lähestyttävä kirja: Myy- Ellin äidillä on MS, jossa on osattu hyvin avata MS-sairautta lapsen näkökulmasta. Etenkin pienet lapset käsittelevät luontaisesti ja mielellään asioita leikkien, piirtämisen ja satujen avulla.

Olen myös ryhmissä usein keskustellut vanhemmuuteen liittyvistä asioista ja saanut kuulla luoviakin ideoita sairauden käsittelemiseen lasten kanssa. Muistan yhden rouvan, jonka perheessä oli askarreltu yhdessä kysymyslaatikko, johon sai milloin vain tiputtaa kysymyksiä kelle tahansa perheenjäsenistä.

Vanhemmat saattavat yllättyä, miten arkisia asioita ja kysymyksiä lapset oikeastaan miettivät. Kuntoutuja kertoi omasta liikutuksestaan, kun hänen 6-vuotias tytär oli piirtänyt äidille piirustuksen, johon oli piiretty hän ja tytär käsikädessä sekä paljon sydämiä. Lapsen mieli on erittäin joustava ja lapsella on taito elää hetkessä. Lapsi saattaa haluta keskustella asioista lyhyen hetken, minkä jälkeen he jatkavat itselle tärkeitä asioita ja leikkejä. Arki koostuu pienistä hetkistä, joilla on kauaskantoisia vaikutuksia.

Kuunnellessani ryhmäläisten ajatuksia, on helppo todeta, miten paljon soimaamme itseämme monista asioista. Miten paljon helpompaa on huolehtia toisesta tai antaa myönteistä palautetta toiselle kuin itselle. Itsemyötätunnon puuttuminen saattaa näkyä siten, että asettaa herkästi muiden tarpeet ja toiveet itsensä edelle. On tärkeää tunnistaa omat rajat ja antaa itselle tilaa ja aikaa sopeutua muutoksiin. Muutoksiin sopeutuminen on aina yksilöllistä, ja se etenee jokaisella omaan tahtiinsa. Rajat ja rakkaus myös itseä kohtaan ovat tärkeitä. Olisiko tänään mahdollista suhtautua itseensä hieman myötämielisemmin? Mistä voisit siis kiittää itseäsi tänään?

Olet arvokas omana itsenäsi!

Ihanaa syksyä

Heidi

Heidi Joutsiniemi on psykologi, kognitiivis-integratiivinen lyhytterapeutti, ja ennen kaikkea kahden murrosikäisen äiti. Heidi toimii ammatinharjoittajana sekä aikuisten että lapsiperheiden kuntoutuksessa. Kirjoituksissaan hän kuljettelee lukijoita mukana kuntoutuspsykologin arjessa. Heidi tavoittelee kirjoituksissaan arjessa läsnäolon voimaa, yhdessä iloitsemista, ihmettelyä ja toivon kipinää.