Ihmismielellä on taipumus yrittää jatkuvasti hakea ratkaisuja erilaisiin arkisiin asioihin tai muutostilanteisiin. Tänään keskustelin erään kuntoutujan kanssa kivuista ja siihen liittyvistä epätoivon kokemuksista. Miten toimia silloin, kun toiveikkuus elämästä katoaa? Läheisten ihmisten on joskus vaikea ymmärtää, millaisia ajatuksia kroonisen kivun kanssa elävät kohtaavat. Keskustelemme kuluneista vuosista, erilaisista kivunhallintakeinoista, lukemattomista asiantuntijoiden kohtaamisista, ja hyvää tarkoittavista neuvoista. Keskustelumme pysähtyy. Kuntoutujan on hetkeksi noustava seisomaan jaloittelemaan kipujen viiltäessä. Hetken kävelyn ja heijauksen jälkeen seuraa hiljaisuus. Katsomme toisiamme. Kysyn: ”Mitä jos nyt ei tarvitsekaan tehdä mitään?” Saa vain olla. Kyyneleet kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. Kohtaamista, tilaa omalle kokemukselle. Ihminen ihmiselle, sitä jokainen toivoo.

Asiantuntijalähtöisesti työskenneltäessä lähdemme herkästi tarjoamaan asiakkaille konkreettisia neuvoja ja keinoja tilanteen ratkaisemiseksi. Osa kuntoutujista haluaakin kuntoutukseen tullessaan saada konkreettista tietoa ja kuulla asiantuntijoiden näkökulmia. Voimme rikastuttaa erilaisten mitä- listojen laadintaa erilaisissa vertaisryhmissä, joissa kuntoutujat pääsevät vaihtamaan keskenään ajatuksia esim. erilaisista kivunhallintakeinoista. Erilaisten keinojen sijaan olen nykyisin alkanut ihmisten kanssa pohtimaan enemmän kysymystä: Miten elämääni elän?

Monen on helppo kertoa, millaisten asioiden ympärillä arjessa omaa aikaansa käyttää. Nyky-yhteiskunnassa tehokkuus lisääntyy ja erilaisia to do- listoja muodostuu herkästi. Myös erilaiset hyvinvointia lisäävät askareet saattavat muodostua suorituksiksi. Ihmiset käyttävät paljon aikaa ja rahaa erilaisiin hyvinvointipalveluihin. Erilaiset ulkomailla toteutettavat retriitit ja jooga- kurssit ovat lisääntyneet. Samaan aikaan toisaalla on paljon ihmisiä, joilla ei ole taloudellista mahdollisuutta matkustaa tai tehdä itselle tärkeitä asioita. Monet kuntoutujista kokevat, ettei heidän kokemustaan täysin ymmärretä. Läheiset saattavat vaatia huomaamattaan liikaa. Kipu ei aina näy ulospäin. Toisaalta useat kroonisten kipujen kanssa elävät kuntoutujat ylittävät herkästi omia voimvaroja, ja eivät halua rasittaa läheisiä kivuista valittamalla. Hammasta purren on totuttu elämään. Jotkut näyttävät haavoittuvuuttaan ensimmäisen kerran kuntoutuksessa.

Joskus olen pyytänyt ryhmäläisiä sulkemaan silmänsä ja katselemaan omaa arkista aherrusta lintuperspektiivistä; kuin katselisi omaa elämäänsä filminauhalta. Miltä oma tekeminen näyttää? Pienet lapset elävät usein elämän ytimessä. Lapsilla on kyky elää tässä ja nyt. He kutsuvat meitä aikuisia tutkimaan muurahaiskekoja, ja muita elämän ihmeitä. Me aikuiset saatamme elää arkeamme autopilotilla, omiin ajatuksiin tai tekemisiin vaipuneina.

Meillä jokaisella on tarve tulla nähdyksi ja kuulluksi omana itsenämme. Joskus on vapauttavaa todeta itselle ja omille vaatimuksille: ”Ei tarvitse, kun ei vaan tarvitse”. Tänään vastaanotollani käyneen kuntoutujan kanssa hiljentyminen antoi mielelle tilaa työstää isoja asioita. Kuntoutujan kokemus kuopan pohjalla olemisesta oli tänään osuva vertauskuva. Lähdimme miettimään, onko kuopan pohjalla mahdollista ottaa rauhallisemmin, ja kuvitella kuoppaan tyynyjä. Suurien kipujen keskellä monella on tarve vetäytyä enemmän itsekseen olemaan. Monien on vaikeaa antaa itselleen lupaa vain olla. Monenlaisten velvollisuuksien äärellä monet tuntevat riittämättömyyden ja syyllisyyden tunteita. Toisaalta sopivasti liikkeessä oleminen erilaisten asioiden ja läheisten kanssa on tärkeää. On kokonaisuudessaan tärkeää elää omannäköistä elämää.

Miten sinä elät elämääsi?

Heidi

Heidi Joutsiniemi on psykologi, kognitiivis-integratiivinen lyhytterapeutti, ja ennen kaikkea kahden murrosikäisen äiti. Heidi toimii ammatinharjoittajana sekä aikuisten että lapsiperheiden kuntoutuksessa. Kirjoituksissaan hän kuljettelee lukijoita mukana kuntoutuspsykologin arjessa. Heidi tavoittelee kirjoituksissaan arjessa läsnäolon voimaa, yhdessä iloitsemista, ihmettelyä ja toivon kipinää.