• Heidi

Olenko turvassa? Peruskysymysten äärellä


Pää lyö tässä kohtaa kevättä ajoittain melkoisen tyhjää, ja mieli vaeltelee kesäloman suunnitelmiin. Istuskelen vastaanottotilassani. Ikkuna on auki ja kaunis linnunlaulu kantautuu korviini. Havahdun siihen, etten ole tällä viikolla ”ehtinyt” kiinnittää huomiota luonnon kauneuteen tai oikeastaan mihinkään muuhunkaan itselle tärkeään. On mielenkiintoista huomata, miten sitä putoilee ja ajaa itsensä säännöllisin väliajoin samanlaisten tuntemusten äärelle. Kyselen itseltäni: Mikä on tärkeää juuri nyt? Annan itselleni hetken hengähdystauon ja valmistaudun siihen oleelliseen, asiakkaan kohtaamiseen.

Joskus minusta tuntuu, että vastaanotolleni hakeutuu tietynlaisia, juuri kuhunkin elämänvaiheeseen sopivia asiakkaita. Keskustelussa esiin tulleet teemat saattavat koskettaa tai mietityttää myös itseä. Tänään eteeni istahtaa viehättävä keski-ikäinen nainen, joka alkuun ei puhu mitään. Hän on ohjautunut tapaamiselleni läheisen suosituksesta ja kärsii MS- sairauden lisäksi monenlaisista muistakin elämään kuuluvista haasteista.

Katse pysyy pitkään lattiassa ja yritän tilaa antaen löytää yhteyttä tähän ihmiseen. Kyselen, voisinko jollakin tavalla helpottaa hänen oloaan. Saan vastaukseksi: ”lasi vettä voisi auttaa, kiitos”. Samalla huomaan, että kyyneleet virtaavat pitkin kauniisti uurtavia poskipäitä. Sanon: Mitähän kyyneleet kertoisivat, jos ne puhuisivat? Katseemme kohtaa nyt ensimmäisen kerran ja saan vastaukseksi: ”Sairastaminen uuvuttaa”. Sairauteen liittyvä aaltoilevuus on hankaloittanut tulevaisuuden suunnittelemista. Asiakas kuvailee osuvalla tavalla, miten hänestä tuntuu siltä, kun silmien edessä oli harmaa verho, minkä läpi ei kykene näkemään elämän värejä.

Tällä asiakkaalla on vahvuutena osuvat kielikuvat, joilla hän kykenee sanoittamaan sisäisiä kokemuksia. Lähestymme teemaa yhdessä luovasti paperia ja värikyniä hyödyntäen. Paperille lähtee syntymään ikkuna ja harmaat verhot. Mielenkiintoni herää, mitähän verhojen läpi näkyisi. Hetkessä paperille alkaa syntymään monenlaisia voimauttavia asioita. Ja mikä mahtavinta, niihin syntyi myös värejä. Asiakas kuvailee: ”Ikkunasta näkyy kaunis järvimaisema, värikkäitä koivuja, lintuja”. ”Ja hei, tuolla olen minä pihakeinussa keinumassa.”

Joskus elämme sellaisia elämänvaiheita, jolloin on vaikeaa nähdä eteenpäin. Silloin on tärkeää kysyä itseltä, mitä tarvitsen ja olenko turvassa? Turvallisuuden kokemus ja sen lisääminen auttaa ihmistä selviytymään ja jaksamaan yli vaikeiden päivien. Toisen ihmisen läsnäolo on tärkeää, jotta pääsemme jälleen säädeltyyn, turvalliseen mielentilaan, mikä mahdollistaa elämän ihmettelyn ja suunnitelmien tekemisen. Mieleeni tulvii paljon muistoja erilaisista kuntoutusryhmistä, ja tärkeimpänä opetuksena, ettei ole yhtä oikeaa tapaa käsitellä asioita tai hakea turvallisuuden tunnetta. Muistan edelleen elävistä yhden ihanan herrashenkilön, joka totesi ryhmän alussa, ettei hän sitten ala mitään leikkejä ja piirustuksia tekemään. Eikä aikomuksena ollut myöskään puhua yhtään mitään. Ryhmän lopussa hän oli yksi innokkaimpien joukossa esittelemässä hienoa tulevaisuuden versoa. Mitään ei ole ryhmissäni tai tapaamisillani pakko tehdä, mutta aika usein ihmiset kuitenkin lähtevät kokeilemaan saattavat yllättyä positiivisesti. Aika intuitiivisesti osaan myös valita kullekin ihmiselle ja ryhmälle soveltuvat tavat työstää asioita.

Päästyäni kotiin vastassani odottaa pian 16-vuotias tyttäreni. Hänen hymynsä näkeminen palauttaa minut hetkessä itselle tärkeiden asioiden äärelle. Hän kertoo päivän kuulumisia ja odottelee kovasti peruskoulun päättymistä. Lukio-opinnot alkavat syksyllä, mutta ennen sitä on aikaa tehdä kesäsuunnitelmia. Hän listaa monenlaisia toiveita ja tavoitteita, joita aikoo toteuttaa kesäloman aikana. Suunnitelmissa ei ole enää niin paljon yhteistä ajan viettoa perheen kanssa. Tunnistan pienen haikeuden ja työstän samalla omaa luopumistani. Tyttäreni teinivuodet ovat pitäneet sisällään monenlaisia vaiheita, synkkiäkin sellaisia. Sekaisen huoneen keskellä angstaavasta nuoresta on kasvanut vastuuntuntoinen nuori, jonka silmissä on jälleen kipinä. Lähdemme kauppaan ja radiosta soi tunnelmaan sopiva kappale: Kipinän hetki.

Sussa on kipinä. Sen kanssa synnytään. Sun pitää vaan se saada syttymään. Mä nään sen kipinän sen kanssa synnytään. Pian se saadaan syttymään. Mitä ikinä sun unelmat onkaan et saavuta niitä unessa koskaan. Kelaa mitä halut ja tee lista siit. Ja sit elät sitä aamusta iltaan ja kun yöllä oot saanu taas virtaa. Teet kaikkes sen eteen ja vaikka välillä se vaikeeks menee.

Tilanne haltuun Tilanne haltuun. Älä päästä tilaisuuttas karkuun. Tilanne haltuun Tilanne haltuun. Siihen täytyy vaan tarttuu. Heittäydy täysii. Mitä ikinä teetkin. Ja elä nyt missä ikinä meetkin. Silmissä kipinän hetki. Heittäydy täysii. Siihen mikä on tärkein. Ja tee sitä missä sulle on järkee. Silmissä kipinän hetki. Tee mitä se vaatii. Vaik et pääsis maalii. Se on se fiilis mitä etsit.

Vaikeinta on itsensä voittaa. Mut loppuun asti sitkeät koittaa. Ja vaik ei tuu aploodei. Mikään ei himmentämään pysty sun tahtoo ei. Muiden on sun kenkiin mahdoton tulla. Tahtomattaskin maailma on sulla. Sun pitää vaan viedä se maaliin. Sä tiedät sen saaliin. Ja saat vielä sen haaviin.

Ihanaa kesää kaikille!

Heidi

Heidi Joutsiniemi on psykologi, kognitiivis-integratiivinen lyhytterapeutti, ja ennen kaikkea kahden teini-ikäisen äiti. Heidi toimii ammatinharjoittajana sekä aikuisten että lapsiperheiden kuntoutuksessa. Kirjoituksissaan hän kuljettelee lukijoita mukana kuntoutuspsykologin arjessa. Heidi tavoittelee kirjoituksissaan arjessa läsnäolon voimaa, yhdessä iloitsemista, ihmettelyä ja toivon kipinää.

#MStauti #elämääMStaudinkanssa #uupumus #turvallisuus #sairastunut

MS_uusi_logo_2018.png
  • Black Facebook Icon

© 2019 Suomen MS-hoitajat ry