Kevät ja kesä ovat erityistä juhlien aikaa! Päiväkotien ja koulujen kevätjuhlat, valmistuneiden ja ylioppilaiden juhlat, häät ja rippijuhlat, sukutapaamiset ja mökkiviikonloput grillijuhlineen… Ja kun on kesälomat, mikäs sen mukavampaa onkaan, kuin ajan kanssa nähdä kaikkia rakkaita?
Työhönikin kuuluu aika ajoin erilaisia juhlia. Saa pukeutua tavallista kauniimmin, kattaa pöydät ja somistaa juhlatilaa kukkasin ja liinoin, suunnitella ja toteuttaa ohjelmaa ja ottaa vastaan juhlavieraita. Joskus pääsen juhlimaan niinkin, että tärkeintä on läsnäolo ja ihmisten kanssa seurustelu. Mikäs sen helpompi ja ihanampi työpäivä?
MS-tauti on tuonut omat haasteensa juhlimiseenkin, tietysti.
Usein pohdin, miten kieli keskellä suuta tällä kertaa kehtaisin kieltäytyä juhlakutsusta. Vai lähtisinkö silläkin uhalla, etten pysty olemaan täysillä läsnä? Lähtisinkö silläkin uhalla, että seuraava viikko menee toipuessa? Mikä ihme niissä juhlissa väsyttää?
Ensinnäkin henkinen kuormitus lisää fatiikkia. Isot juhlat jännittävät etukäteen ja se vie voimia jo ennen varsinaista h-hetkeä. Olen sosiaalinen ja aktiivinenkin ihminen, mutta silti viihdyn kaikista parhaiten itsekseni.
Jostain syystä imen ihmisten fiiliksiä, tunteita ja tilanteiden ilmapiiriä itseeni kuin imuri, ja se on mielettömän kuluttavaa varsinkin silloin, kun paikalla on paljon ihmisiä. Puheensorina ja kaikki muut äänet uuvuttavat ja usein juhlissa huomaan, etten enää kuule vastapäätä istuvan ihmisen ääntä – kaikki ääni on yhtä sekavaa puuroa. Ainoastaan huulilta lukemalla ja tosissaan keskittymällä pysyn ryhmätilanteissa keskusteluissa mukana.
Olen oppinut, että juhlapaikkakunnalle kannattaa matkustaa edellisenä päivänä.
Muuten voimat meni jo paikalle ajaessa ja kommunikointi muiden vieraiden kanssa ei meinaa onnistua ollenkaan. Ja tietysti, niin paljon kuin juhlapäivälle toivookin aina kaunista säätä, liian lämpimässä olo muuttuu aivan mahdottomaksi…
On vaikea kuvailla sitä tilaa, mihin fatiikki pahimmillaan voi juhlatilanteessa viedä. Tilaa, jossa äänet, tuoksut, liikkeet ja kaikki ympäröivä todellisuus ovat ja minä siellä, mutta siltikään en ole. Puhun, mutta siltikään en puhu. Jos saisin valita, rojahtaisin sohvalle maate ja luultavimmin olisin pian unessa. Jälkeenpäin en välttämättä muista muuta kuin tunnelmia ja joitakin kohokohtia, vaikken olisi ottanut annostakaan alkoholia. Huhhei!
Kaikesta huolimatta on ihana elää kesää kohti! Ihan paras vuodenaika on vasta edessä!
Päivi