On tullut aika kiittää – kevättuulet saavat puhaltaa
- Elämässä.
- 22.4.
- 2 min käytetty lukemiseen
Kun astuin ensimmäistä kertaa puheenjohtajan saappaisiin, en osannut aavistaa, millainen matka oli edessäni. Näiden vuosien aikana olen saanut olla osa asiantuntevaa yhteisöä, todistaa MS-taudin hoidon kehitystä, kehittää ja monipuolistaa terveydenhuollon ammattilaisten koulutustarjontaa sekä rakentaa arvokkaita yhteistyöverkostoja.
Nyt on kuitenkin aika siirtää kapula eteenpäin ja kiittää kaikista näistä hetkistä, kokemuksista ja ennen kaikkea ihmisistä, joiden kanssa olen saanut yhdessä luotsata yhdistystoimintaa menestykkäästi eteenpäin.

Erityisen väkevästi mieleeni on piirtynyt Suomen MS-hoitajat ry:n juhlavuosi 2018. Silloin yksi omista unelmistani toteutui, kun kirjoitimme Jan Holmbergin kanssa Hetki unelmille - elämää MS-taudin kanssa -kirjan. Kirjassa kaksitoista MS-tautiin sairastunutta kertoo rohkeasti ja avoimesti unelmistaan, elämästään ja sairaudestaan. Siitä, miten unelmat kannattelevat ja lohduttavat vaikeissa hetkissä.
Hetki unelmille -teos juhlisti yhdistyksen 20-vuotista työtä MS-hoitotyön kehittämiseksi. Se oli paitsi kunnianosoitus MS-hoitajien työlle, myös muistutus siitä, kuinka tärkeää on pysähtyä hetkeksi unelmoimaan kiireisen, joskus sairauden täyttämänkin, arjen keskellä.
En unohda Sanofin kanssa tehtyä yhteistyötä, haastatteluhetkiämme tai kirjan julkaisua ikinä. En unohda koskaan sitä, miltä tuntui pitää käsissään ensimmäistä kertaa itse kirjoittamaansa teosta.
Yhdistys on kehittynyt ja kasvanut, ja minulla on ollut ilo olla mukana viemässä toimintaamme eteenpäin.
Puheenjohtajana olen useiden vuosien ajan saanut tutustua hoitotyön ammattilaisiin ympäri Suomea, verkostoitua monien yhteistyötahojen kanssa ja oppia uutta niin kansallisilla kuin kansainvälisilläkin "kentillä". RIMS-konferensseihin osallistuminen on tarjonnut ainutlaatuisia mahdollisuuksia jakaa tietoa ja kokemuksia sekä tuoda suomalaisen MS-hoidon näkökulmia kansainväliseen keskusteluun.
Hanke- ja tutkimustyön parissa toimiminen on ollut yksi antoisimmista osa-alueista tällä matkallani. Yhdistys on kehittynyt ja kasvanut, ja minulla on ollut ilo olla mukana viemässä toimintaamme eteenpäin. Tämä ei olisi ollut mahdollista ilman hyvin toimivaa hallitusta, aktiivisia jäseniämme ja kaikkia yhteistyökumppaneitamme, jotka ovat jakaneet intohimon ja sitoutumisen yhteiseen päämäärään: MS-tautia sairastavan hoitotyön kehittämisen.
Vaikka puheenjohtajakauteni ja samalla yhdistystyöni tässä yhdistyksessä päättyy, kiinnostukseni tutkimusta ja kehittämistä kohtaan ei häviä. Jään taustajoukkoihin seuraamaan ja tukemaan yhdistyksen toimintaa. Annan kernaasti tilaa uusille hallitustoimijoille, heidän ajatuksilleen ja tuoreille näkemyksilleen. Luotan vahvasti siihen, että uusi puheenjohtaja vie yhdistystämme eteenpäin vahvalla otteella ja suurella sydämellä.
Lämpimät kiitokset yhteistyöstä kaikille kanssatoimijoille, tukijoille ja yhteistyötahoille! On ollut kunnia toimia puheenjohtajana ja saada kulkea tätä polkua yhdessä teidän kanssanne.
Minna Salakari
Suomen MS-hoitajat ry:n pitkäaikainen ex-puheenjohtaja
Kuva: Heidi Akselin
Comments