• Elämässä.

Talvi - Kuppi pannukahvia ja ruisleipää kylkeen


Tämän viikon aikana olemme saaneet nauttia ympäri Suomea lumesta ja sen myötä talvisista lumileikeistä. Harmitustakin on monella ollut ilmassa, kun lumi on yllättänyt monet autoilijat. Isäni on aina minulle korostanut talvirenkaiden tärkeyttä, ja täytyy sanoa, että tästä olen häntä useasti kiittänyt. Minulle auton merkillä ei ole kauheasti ollut koskaan merkitystä, mutta renkaista olen aina huolehtinut. Tälläkin viikolla olen saanut ajella turvallisia kilometrejä.


Minua on tällä viikolla ilahduttanut arjessa ja vastaanottotyössä aidot kohtaamiset ja talvisten muistojen aktivoituminen. Eräs iäkkäämpi mies hymyilee leveästi kaupan edessä auringon säteiden lämmittäessä kasvoja. Hän tervehtii minua ja toteaa ääneen: ” Tällainen aivan samanlainen ilma oli vuonna 1969, kun lähdin armeijaan”. Pysähdyn hetkeksi kuuntelemaan häntä ja vaihtamaan ajatuksia. Olen itse aina nauttinut kunnon talvesta ja lumisista leikeistä. Täytyy myöntää, että kehoni tosin pitää enemmän kesästä ja lämpimästä, mutta kyllä kunnon talvikin on ihan jees silloin, jos on lunta ja pakkasta. Olen myös oppinut kunnollisten talvivarusteiden merkityksen. Tästä saan kiittää opiskeluiden aikaista työpaikkaani urheiluosaston myyjänä. Talvessa yksi parhaimmista jutuista on pilkkiminen. Pilkkimiseen kuuluu aidon pannukahvin valmistaminen. Läheiset, kuppi pannukahvia ja ruisleipää kylkeen; se on siinä. Muuta ei tarvita.


Lapsuuden kotimaisemissani aikuisilla oli tapana rakentaa joka vuotinen lumilinna talojen väliselle piha-alueelle. Pienenä lumilinnan seinät tuntuivat valtavan korkeilta. Saimme auttaa erilaisten käytävien kaivamisessa ja pienien yksityiskohtien rakentamisessa. Lumilinnan lähelle jäädytettiin kauniita lumilyhtyjä, jotka loistivat illan hämärtäessä. Linna koki joskus koviakin hyökkäyksiä, kun jotkut kävivät tekemässä tuhotöitä. Joskus muistan, että aikuisten keskustelut muuttuivat hyvin vakavamieliseksi, ja pihoille suunniteltiin kameravalvonnan rakentamista, jotta tuhotöiden tekijät saataisiin kuriin. Onneksi tehostetulla valvonnalla lumilinna sai usein komeilla pihalla melko ehjänä koko talven ajan.


Lumilinnan lisäksi lähdimme usein porukalla luistelemaan. Tuohon aikaan oli tapana, että luistimia kierrätettiin suvussa tiiviiseen tahtiin ja kovin kummoisia luistimia ei minulla ainakaan ollut käytössä. En ihan pienenä oikeastaan pitänyt luistelemisesta. Syy saattoi olla hieman huonosti tukevissa ja huonokuntoisissa luistimissa. Luistelun jälkeen suurin palkinto oli äidin tekemät keitot, ja jälkiruoaksi pannukakku. Joskus koko rappukäytävän täytti korvapuustien tuoksu ja juoksimme kavereiden kanssa kilpaa kotiin siinä toivossa, että tuoksu tulisi omasta kodista. Aika usein näin olikin. Äiti on onnekseni aina pitänyt leipomisesta.


Kotini lähistöllä oli myös aivan mahtavia pulkkamäkiä, joiden äärellä meni useampi päivä talvesta. Yksi suurimmista huveistamme oli myös kuluttaa talvikenkien pohjia ja laskea liukkailla kengillä mäkeä. Kyllä, se oli oikeasta supersiistiä. Myös omien lasten kanssa olen jatkanut talvisten leikkien äärellä puuhaamista. Kenkien kuluttamisesta en ole heille sattuneesta syystä kertonut, mutta kaikenlaista muuta hauskaa on vuosien saatolla tullut puuhailtua.


Harmikseni olen useana vuotena joutunut pettymään, kun on näyttänyt siltä, ettei Varsinais- Suomeen kunnon talvea saavu. Nyt saamme jälleen nauttia talvesta. On ihanaa katsella pienten lasten hymyileviä ja pakkasen punoittavia kasvoja. On myös ihanaa nähdä, millainen merkitys talvella on myös meihin aikuisiin. Monilla talveen liittyy iloisia muistoja, joiden aktivoituminen on nyt erittäin tervetullutta. Talvi on saanut monet ihmiset pysähtymään ja nauttimaan Suomen kauniista luonnosta. Tunnen suurta kiitollisuutta. Kaikille talvi ei kuitenkaan ole yhtä iloista aikaa. Monilla kivut saattavat voimistua talvella ja liikkuminen hankaloituu. Yritetään auttaa toinen toisiamme ja tehdä pieniä palveluksia arjen helpottamiseksi.


Talvisin terkuin Heidi


Heidi Joutsiniemi on psykologi, kognitiivis-integratiivinen psykoterapeutti, ja ennen kaikkea kahden teini-ikäisen äiti. Heidi toimii ammatinharjoittajana sekä aikuisten että lapsiperheiden kuntoutuksessa. Kirjoituksissaan hän kuljettelee lukijoita mukana kuntoutuspsykologin arjessa. Heidi tavoittelee kirjoituksissaan arjessa läsnäolon voimaa, yhdessä iloitsemista, ihmettelyä ja toivon kipinää.