top of page
  • Elämässä.

Viisaasti risteyksissä


Elämässä on monenlaisia risteyskohtia, joissa täytyy osata itse valita suunta. Kun matkan tavoite on tiedossa, valinta on helpompaa. Omat voimavarat tunnistaen ja tunnustaen päätyy ja jaksaa todennäköisimmin juuri sinne, minne halusikin.


Usein tulee valittua se tutuin ja turvallisin, koska siinä on paremmin kaikki ennakoitavissa; mutkat ja suorat, mäet ja laskut, kivet ja kannot, kuopat ja sileät. Vierasta reittiä kun lähtee, ei voi välttyä yllätyksiltä. Google Mapsilta jos kysyy parhainta reittiä, se ehdottaa aina ensin lyhyimmän vaihtoehdon. Usein se lyhyin on myös tylsin. Siksi valitsen mieluummin jonkun kiertoreitin, vaikka siinä kuluisi enemmän aikaa.


Kun matka on pitkä, ehtii nähdä ja oppia enemmän.

Kuluneena kesänä olin omia unelmiani ajatellen ison valinnan edessä. Jos olet seurannut

kirjoittamiani blogitekstejä, ehkä muistat, että lupasin kertoa kävelykuulumisiani elokuun Vaasan marssin jälkeen. Vaasan Kävelyklubi ry järjestää joka kesä kotikaupungissani kolmipäiväisen kansainvälisen Vaasan Marssi -kävelytapahtuman.


Olen osallistunut siihen arviolta kuutena kesänä parin viime vuosikymmenen aikana, kävellen eri pituisia matkoja vähän omista voimavaroista ja aikatauluista riippuen. Toissakesänä kävelin kaikkina kolmena päivänä noin 21 kilometriä, mutta viime kesän marssi jäi pitkän ja uuvuttavan fatiikkijakson vuoksi väliin. Muistan, että itkin, kun näin marssijoita. Haaveilin, että vielä minäkin…


Päätin silloin, että jos seuraavana kesänä jaksan, kävelen maratonin!

MS-taudin aaltomainen muoto on parhaimmillaan siitä ihana, että uuvuttavan ja kivuliaan, pitkänkin jakson jälkeen voi yhtäkkiä olla kuin ei sairastaisi ollenkaan. Minä olen saanut lahjaksi juuri tämän taudinkuvan. Viime kesän uupelus on pysynyt poissa. Kulunut kesä on ollut sopivan viileä ja takanani on talvi, jolloin olen pystynyt itse pitkälti määrittelemään sen, miten paljon milloinkin käytän energiaa velvollisuuksiin ja milloin lepään.


Kaikin puolin on siis näyttänyt siltä, että olen kunnossa Vaasan marssia ja unelmaani ajatellen. Kun olin vielä katsonut Yleltä dokumenttisarjan Superihmiset – piilotettua kykyä etsimässä, uskoin itseeni ja kykyihini. Jos kroppa ei jaksa, mieli kyllä vie ja tsemppaan itseni maaliin, vaikka kontaten.


Totuuden nimessä on pakko kertoa, että jännitti, kun Vaasan marssi lähestyi.

En ollut jaksanut työpäivien jälkeen treenata eikä alla ollut kuin muutama pidempi lenkki. En treenannut siitä yksinkertaisesta syystä, ettei minulla olisi ollut mahdollisuutta käyttää aikaa pitkästä kävelystä palautumiseen. Itsepintaisesti pidin kuitenkin päätöksestäni kiinni. Ajattelin, että kokeilen ensimmäisenä marssipäivänä, mikä on kunto ja fiilis.


Kun mikään ei siinä reilun 20 kilometrin taipaleella ilmoitellut kropassa, että ”ei kandee”, lähdin lauantaiaamuna seitsemältä Vaasan hiljaiselta torilta yksikseni matkaan. Vaasan marssin vapaaehtoinen ojensi minulle kartan ja toivotti hyviä kilometrejä.


Tunnustelin aluksi itseäni; etenin leppoisaan tahtiin, kiirettä pitämättä, äänikirjaa kuunnellen. Ohitseni käveli muutama nopeampi marssija, joista yksi totesikin minulle: ”Ei se matka tapa, vaan se vauhti.” Ensimmäinen puolimaraton meni edellispäivän tavoin tosi hyvin. Sitten kolmenkympin kohdalla huomasin, että jalanpohjat alkavat pettää. Olin varautunut siihen ja mukanani oli hyvää rakkolaastaria.


Maraton on pitkä matka kävellä rakot jalanpohjissa, enkä saanut laastareista apua.

Kun maaliin oli enää 3 kilometriä, askel painoi jo niin, että olin kompastua pieneen kiveen. Reväytin siinä vasemman takareiteni, mutta kädet kuin siivet viuhtoen sain pidettyä itseni pystyssä. Olisi ollut kaameaa kaatua naamalleen siinä, niin lähellä maalia! Kiveen potkaistessa loukkasin myös jo ennestään kipeän etuvarpaani. Tiesin kokemuksesta, että menetin kynteni.


Pääsin maaliin! Minä tein sen – kävelin marssidiplomin mukaan 42 kilometriä, oman Suunto-kelloni mukaan 44,09 kilometriä ajassa 9:04´47.


Nyt jalanpohjat alkavat olla parantuneet ja etuvarpaiden kynnet mustuneet. Olen ylpeä itsestäni. Valitsin viisaasti risteyksessä, jossa toinen viitta näytti 25 ja toinen 42.


Päivi

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Comentários


bottom of page