Pinkit crocksit

9.11.2017

 

Oletko huomannut, miten astuessasi vanhan talon kynnyksen yli, aika pysähtyy? Talon seinistä, tuoksusta, tunnelmasta huokuu kokemusta ja arvokkuutta, jok asaa sinut rauhoittumaan ja hiukan jopa nöyrtymään. Murheista ja mullistuksista huolimatta, vanha talo on pysynyt pystyssä – siinä on jotain, jota voi vain kunnioittaa.

 

Ollessani 5-vuotias vanhempani ostivat huonokuntoisen, silloin jo yli sata vuotiaan ”punaisen tuvan ja perunamaan” mökiksemme. Isoisäni, jolla oli timpurin vikaa, kunnosti rakennuksia ja minä sain olla hänen ”apurinaan” alle kymmenvuotiaan tarmolla. Oman poikani vieraillessa ensi kertaa mökillä kolmen viikon ikäisenä, isäni nosti lipun salkoon tulevan isännän kunniaksi. Miten oikeassa isäni silloin olikaan! Vuodet vierivät, isoisästäni aika jätti ja isäni kunto huononi – uuden sukupolven oli aika ottaa ohjat. Aluksi äidilläni oli tapana ohjeistaan puuhiamme, mutta tyttäreni (silloin 9-vuotias) teippasi Mamin pinkkeihin crockseihin maalarinteipin pätkät, joihin oli kirjoittanut ”entinen pomo”. Tämä sinetöi vallanvaihdoksemme…

 

Mökki on mukava paikka edelleen, vaikka ainoa mukavuus on sähkö. Käyttöveden virtausnopeus on edelleen ämpärinkantajan säädeltävissä; televisiota mökille ei ole vieläkään viety – uutiset voi kuunnella 60-luvun putkiradiosta. Netti toimii, kunhan tietää missä kohtaa pihaa seisoskelee kännykän kanssa. Lämmitys on tehokasta: samat puut lämmittävät kolmeen kertaa – kaadettaessa, pilkkoessa ja hellan pesässä. Ekologinen ekoilu, ”selviytyminen alkeellisissa olosuhteissa” tekee hyvää kenen tahansa itsetunnolle – ainakin kun siitä onnistuu!

 

Vielä makeammalta se maistuu, kun onnistut siinä MS-tautisena. Puuhaillessa pihalla voinnin mukaan, koko tauti unohtuu. Vaikka aikaa menisi enemmän, tai askareet pitää tehdä luovasti soveltaen, onnistumisen ilo on loistavaa terapiaa.

 

Poikani on ollut jo pienestä pitäen kirvesmiespappansa opissa ja meidän isoisäni kanssa aikoinaan kunnostamat nurkat vaativat taas ehostusta. Vanhaa kunnioittaen ja isoisäni kädenjälkeä säilyttäen, mökki on pysynyt arvoisessaan kuosissa. Joitakin vuosia sitten, mökin vanha puolisavusauna meni paloturvallisuuden vuoksi käyttökieltoon. Helpompi vaihtoehto olisi ollut purkaa suuri kertalämmitteinen kiuas sekä betoniin upotettu rautapata ja korvata ne uusilla jatkuvalämmitteisillä.

 

Mutta me valitsimme toisin: kiuas ja lämminvesipata purettiin kerros kerrokselta ja kaikki vaiheet dokumentoitiin. Perustukset kunnostettiin ja tilalle muurattiin tarkka kopio edeltäjästään. Ja se kaikki vaivan arvoista. Uuden kiukaan löylyt ovat pehmeän kipakat, aivan niin kuin edeltäjälläänkin. Ja saunan ovi narahtaa samalla tavalla kuin aina ennekin.

 

Lauteilla istuessa, löylyistä nauttiessa voi melkein kuulla saunatontun tyytyväisen huokauksen.

 

Katja

 

Katja Oksa on kokemuskouluttaja vailla vertaa. Hän on positiivisesti asioihin suhtautuva, läpi harmaan kiven menevä elämän pikkuasioista nauttiva puuhastelija ja pohtija. Luova, iloinen ja innokas nainen, jota MS-tauti ei ole lannistanut. Kokemuskouluttajana Katja toivoo voivansa helpottaa vastasairastuneiden sopeutumista ja kehottaa jo pidempään sairastuneita elämään mahdollisimman täysillä MS-taudista huolimatta. 

 

 

Share on Facebook
Please reload