Luopuminen ja uuden alku

30.9.2018

Ihana raikas syysilma puhaltaa vasten kasvoja. Kävin juuri kaupassa ostamassa teinien kanssa uudet pipot, hanskat ja kaulaliinat. Kulunut viikko on ollut tunteikas ja viikonlopun arkiset tekemiset ja rauhallisuus ovat tulleet tarpeeseen. Kuluneesta työviikosta mieleeni on jäänyt erityisesti erään kuntoutusryhmän kuntoutuksen viimeinen ryhmäkerta. Iloinen kohtaaminen aulassa saa hymyn kasvoille. Eräs kuntoutujista sanoo: ”Kiva nähdä, olemmekin odottaneet sinun näkemistä ja ryhmää”. Ryhmässä on paljon luovia ja musiikin parissa viihtyviä ihmisiä. Olemme jokaisella jaksolla käsitelleet monenlaisia teemoja musiikin avulla. Näin myös tänään. Jokainen sai valita ajankohtaisesti puhuttelevan kappaleen, minkä avulla ilmentää sisäisiä kokemuksia. Ryhmän yleiseksi teemaksi muodostuu luopuminen, elämän vuoristorata, rajallisuus ja sopeutuminen.

 

Pyydän jokaista piirtämään ja sanoittamaan janan ja valitun kappaleen avulla kuluneiden kuukausien teemoja. Ryhmässä vallitsee rauhallinen, toisia kuunteleva ja kunnioittava tunnelma. Monien papereissa näkyy vuoristorataa muistuttavia huippuja ja laskuja. Työelämästä luopuminen on ollut monelle vaikeaa. Siihen liittyvä sopeutumisprosessi on myös edennyt. "Mun ei tartte enää suorittaa" toteaa eräs työtä ja urheilua rakastava mies. Eräs kuntoutujista on tavannut kesän aikana useaan kertaan vanhoja työkavereita. Hän kertoo nauttivansa omasta ajasta ja arjen rauhallisuudesta. Vieressä istuva mies kertoo, että terveydessä on tapahtunut vakavia muutoksia ja hän on käynyt kesän aikana lähellä kuolemaa. Hän pyytää soittamaan Lauri Tähkän kappaleen Mä en pelkää.

 

Keskustelemme elämän rajallisuudesta. Iän myötä moni kokee, että kuoleman pelko vähenee. Eräs kuntoutujista toteaa: ”Mä olen valmis täältä lähtemään.” Lapset ovat aikuisia ja mä tiedän niiden pärjäävän”. Kiitollisuus jokaisesta lisäpäivästä saa ryhmässä paljon liikutuksen tunteita. Nainen kertoo pitävänsä kiitollisuus- päiväkirjaa, johon kirjoittaa jokaisena päivänä asioita, joista tuntee kiitollisuutta. Kiitollisuuden lisääntymisen myötä arki on ollut kuntoutujan kokemana kevyempää ja pelot ovat väistyneet. Omaan huolilankakerään on kerääntynyt paljon asioita, mutta sieltä on myös purkautunut jotain asioita pois.

 

Ryhmän kuntoutus lähenee loppuaan. Haluan soittaa ryhmälle Anna Puun kappaleen Mestaripiirros:

 

Sinä päivänä, kun Luoja teki sinut. Hän ei muuta tehnytkään. Heräs aikaisin, otti kynän käteen. Rupes siinä piirtämään. Päivä kului, mut hetkenkään lepoo Piirtäjä ei kaivannut. Aivan niin kuin olis hurmoksessa ollut. Mestari valmisti sut. Se kuva oli kaunis. Oi, ihme suorastaan. Muodon jumalaisen sait. Kuvan viereen hän merkkas ettei suhun päde kuolevaisen lait. Niille, jotka yhä epäilevät Luojaa, sanon vastaukseksi vain, että jos ne edes kerran näkis sinut. Kaikki rupeis uskomaan.

 

 

Me olemme Mestaripiirroksia kaikkia. Hetken aikaa istumme hiljaa. Jokainen kuntoutuja jättää omanlaisen jälkensä muistoihin ja kokemuksiin. Kun kuntoutus päättyy, on aika jättää hyvästit. Olen saanut kulkea tämän ihanan ryhmän mukana vuoden verran. Työhöni liittyy paljon luopumista. Ihmiset jakavat tapaamisilla ja ryhmissä hyvin henkilökohtaisia asioita. He paljastavat itsestään puolia, joita välttämättä ketään ei ole koskaan aikaisemmin nähnyt. Se on parhaimmillaan aito yhteys toisen sisimpään.  Rohkeus olla oma itsensä ja näyttää heikkoutta on todellista vahvuutta.

 

Tätä kirjoittaessani olen tehnyt myös työelämään liittyviä henkilökohtaisia ratkaisuja, mitkä tuovat luopumisen teeman esille. Seison keskellä muutosta. On aika siirtyä elämässä eteenpäin ja jatkaa kuntoutustyötä toisaalla. Päätöksen tekemisen jälkeen olen kulkenut työpaikkani käytävillä yrittäen painaa mieleen yksityiskohtia, tunnelmia. Pienet yksityiskohdat ovat tärkeitä. On mielenkiintoista, miten eri tavalla sitä tulee katsoneeksi samoja tiloja, joissa on kiirehtinyt useita vuosia. Työkavereiden suhtautuminen lähtöpäätökseen on ollut kirjavaa. Joistakin on tullut tärkeämpiä kuin toisista. Suremme yhdessä lähtemistä ja jonkun ajanjakson päättymistä. Nämä ihmiset eivät katoa mihinkään, mutta lähteminen on aina haikeaa. Ihmisellä on luontainen taipumus kiintyä ja kiinnittyä ympäristöönsä ja ihmisiin. Olen saanut kokea näiden seinien sisällä niin paljon. Ympärilläni on ollut vuosien ajan loistavia ammattilaisia, joilta olen saanut oppia paljon. Olen saanut iloita onnistumisista. Luopuminen riipaisee todella syvältä. Saman aikaisesti odotan silmät loistaen uuden työn aloittamista. Elämä on suurenmoinen matka. Kiitollisena suuntaan eteenpäin.

 

 

Ihanaa syksyä kaikille!

Terkuin Heidi

 

 

Heidi Joutsiniemi on psykologi, kognitiivis-integratiivinen lyhytterapeutti, ja ennen kaikkea kahden teini-ikäisen nuoren äiti. Heidi toimii ammatinharjoittajana sekä aikuisten että lapsiperheiden kuntoutuksessa. Kirjoituksissaan hän kuljettelee lukijoita mukana kuntoutuspsykologin arjessa. Heidi tavoittelee kirjoituksissaan arjessa läsnäolon voimaa, yhdessä iloitsemista, ihmettelyä ja toivon kipinää.

 

 

 

Share on Facebook
Please reload