Kevättä odotellessa olen saanut käydä monen kuntoutujan kanssa mielenkiintoisia keskusteluita elämästä ja toteutumattomista unelmista. Olen joskus kirjoittanut siitä, miten paljon viljelemme puheissamme erilaisia sanontoja, mitkä kulkevat sukupolvilta toisille. Tänään vastaanotollani kuntoutuja kertoi minulle tarinaa isoisästään, joka on ollut monessa mielessä suvun tukijalka. Isoisällä oli tapana puuttua läheistensä tekemisiin jakamalla tärkeitä oppeja ja neuvoja kaikenlaisiin arkisiin asioihin. Kuntoutuja toteaa: ”Isoisä oli aina tukemassa ja auttamassa”. Isoisä oli kuntoutujan mukaan myös kävelevä tietosanakirja, joka tiesi vastauksen asiaan kuin asiaan. Isoisän kanssa ei kuitenkaan kannattanut väitellä, koska hän rakasti voittamista. Kuntoutuja kertoo, että erästä asiaa hän ei koskaan unohda.
Palaamme kuntoutujan lapsuusmuistoihin, jolloin hänellä oli tapana usein istua isoisänsä verstaassa nikkaroimassa ja veistelemässä erilaisia puuesineitä. Kuntoutuja oli saanut lahjaksi isoisältä linkkuveitsen, joka on hänellä edelleen kotona. Hiljaiset hetket isoisän verstaalla ovat olleet myös ammatillisessa mielessä merkittäviä. Kuntoutuja toteaa liikuttuneena, ettei ikinä unohda isoisänsä sanoja: ”Poika sinustahan voisi tulla, vaikka puuseppä, jos jatkat yhtä ahkerasti. Hän jatkoi: ”Muista että vierivä kivi ei koskaan sammaloidu”. Isoisän palaute oli tuntunut tärkeältä, koska hänellä ei ollut tapana kehua tyhjästä. Kuntoutuja on ollut pienestä pitäen taitava käsistään ja hän on harmitellut sitä, ettei hakeutunut nuorena puusepän koulutukseen. Elämä on kuljettanut monenlaisten vaiheiden kautta aivan erilaiseen suuntaan. Suuntaan mikä on tuntunut siltä, kuin olisi elänyt jatkuvasti vieraat kengät jalassa. Kuntoutuja kokee, ettei hän ole koskaan löytänyt paikkaansa työelämässä. Hän on kuitenkin ollut koko aika isoisänsä lailla liikkeessä tehden rohkeita ratkaisuja. Raottelemme yhdessä uudenlaisia näkymiä ja mahdollisuuksia. Hetkessä mahdottomalta tuntunut ajatus muodostuu konkreettiseksi tavoitteeksi. Koskaan ei ole liian myöhäistä lähteä tavoittelemaan omia unelmia tai vaihtamaan ammatillista suuntaa. On todella hienoa olla jakamassa tällaisia hetkiä.
Tapaamisen jälkeen mieleeni tulvii omat nuoruuden haaveet ja toiveammatit. Minulla on pienestä pitäen ollut vilkas mielikuvitus, jonka turvin olen kehitellyt itsekseni ja kavereiden kanssa monenlaisia leikkejä. Keräsimme kesämökillä usein kukkia, joista teimme kukkakimppuja. Kukkakimput toimivat näppärästi erilaisten laulukilpailuiden palkintona, ja toisessa hetkessä ne innostivat leikkimään kukkakauppiasta. Myös minulla on ollut vaari, joka on ollut suvun tukijalka. Vaarilla oli taito kerätä yhteen koko suku. Hän osasi hauskuutta ja keventää sukujuhlien tunnelmaa. Muistan usein istuneeni vaarin auton etupenkillä lauluja laulellen. Vaari osasi nauttia elämästä pilke silmäkulmassa. Vaari opetti tärkeitä taitoja, kuten kalastamista ja saunan sytyttämistä. Saatoimme myös pitkään istua nuotion äärellä elämää ihastellen. Vaari on aina kannustanut tavoittelemaan rohkeasti omia unelmiaan.
On aina yhtä mielenkiintoista jutella ihmisten ammatillisista ja toki muistakin elämään liittyvistä poluista. Kannustan ihmisiä viikoittain tarkastelemaan omia valintoja. Vaatii paljon rohkeutta kuunnella sisintään. Monesti lapsuuden ja nuoruusvuosien muistoihin palaaminen saattaa johdattaa oikeaan suuntaan. Pienet arkiset hetket tärkeiden ihmisten parissa opettavat meille paljon, ja jättävät kauaskantoisia vaikutuksia elämäämme. Monet tekevät ammatillisia valintoja toisten toiveita kuunnellen. Vanhemmilla on suuri vaikutus siihen, mihin nuoret peruskoulun jälkeen suuntaavat. Jotkut tietävät toiveammattinsa pienestä pitäen ja etenevät määrätietoisesti tavoitteissaan. Toiset tarvitsevat suunnitelmien tekemiseen enemmän aikaa. Tänä päivänä mukavaa on myös se, ettei välttämättä tarvitse miettiä suurta kysymystä, mikä minusta tulee isona. Riittää kun pohtii sitä, että mitä tekisin mieluiten seuraavaksi.
Ihanaa kevään odotusta kaikille!
Heidi
Heidi Joutsiniemi on psykologi, kognitiivis-integratiivinen lyhytterapeutti, ja ennen kaikkea kahden teini-ikäisen äiti. Heidi toimii ammatinharjoittajana sekä aikuisten että lapsiperheiden kuntoutuksessa. Kirjoituksissaan hän kuljettelee lukijoita mukana kuntoutuspsykologin arjessa. Heidi tavoittelee kirjoituksissaan arjessa läsnäolon voimaa, yhdessä iloitsemista, ihmettelyä ja toivon kipinää.