top of page
  • Elämässä.

Jaksamisen äärirajoilla


– Mitä suunnitelmia sulla on lomalle?


– Ootko saanu paljo aikaan, nyt ku sulla on ollu vapaata?


Näitä kyselivät läheiseni, kun lasten syysloma alkoi ja oli päällä. Näitähän me kait aina kysellään itseltämme ja toisiltamme, kun jokin lomajakso lähestyy.


Oletus lomalle on, että sitten tehdään ja tapahtuu jotain normiarjesta poikkeavaa. Tai jos tapahdu, niin sitten ainakin saadaan aikaan jotain sellaista, jota ei muulloin ehdi.


Huomaan olleeni jo useamman vuoden ajan lomien suhteen poikkeava.

Ei ole mitään suunnitelmia. En saa mitään erityistä aikaan. Sekä keho että mieli huutavat aina, ihan aina ja koko ajan lepoa. That´s it.


Terveenä sitä on varmasti erittäin vaikea ymmärtää, mitä on elää MS-taudin fatiikkioireen kanssa. Kun ei se näy päällepäin. Kun ei siitä halua eikä yksinkertaisesti jaksa tehdä numeroa. Se olisi niin paljon helpompi kokonaan unohtaa.


Olisi niin ihana elää, kuin ei koko sairautta olisikaan! Kuin kuka tahansa muu… jaksaa, jaksaa ja jaksaa.


Mutta kun ei vaan jaksa!


Tänä syksynä olen huomannut, että jatkuva väsymystä vastaan taisteleminen on tuonut pitkästä aikaa tavallista enemmän psyykellekin haasteita. Kurkkua kuristaa ja hermot meinaavat mennä ihan pienistäkin rutiinista poikkeavista hetkistä.


Illalla istuttiin kuopuksen kanssa sohvalla vierekkäin telkkaria katsellen. Yhtäkkiä hän hivutti itsensä kainalooni, mikä on poikkeuksellista. Yleensä saan rapsutella hänen jalkapohjiaan tai hieroa jalkojen lihaksia, mutta nyt oli selvästi mielessä joku erityinen asia.

­

– Äiti, sun pitäis opetella, sitä, ettet sä huutais mulle niin paljo…


Ei samperi vieköön! Syyllisyys iski. En saanut lomalla lasten kanssa mitään aikaan. Ei, en jaksanut suunnitella lomalle mitään.


En saanut silloinkaan mitään aikaan, kun parin päivän ajan kuopus oli Espoossa serkkujen luona. Sen ajan vaan makasin. Tätäkään tekstiä en saanut näpyteltyä otsikkoa ja noita ensimmäisiä lauseita pidemmälle.


Ajatuskaan ei kulkenut.

Opiskelussa ja elämässä etenemisessä on pitänyt yrittää olla niin kovin pätevä, että ihan hirvittää. Jopa vetämissäni työnohjauksissa olen ohjattavilleni puhunut siitä, miten tärkeä on muistaa lähellä olevat ihmiset.


– Bro, kelaa jos kuolisit tänään. Sun työnantajalla kestäisi noin kaksi viikkoa löytää korvaaja sun tilalle. Kukaan ei ole korvaamaton. Älä polta itseäsi töillä loppuun. Vietä aikaa sun läheisten kanssa, kuten seuraamani somelääkäri Atte Virolainen kirjoitti kesällä.


Hei, bro. Mä olen aika loppu. Tuntuu kuitenkin tärkeältä kertoa, ettei se tarkoita sitä, että olisin onneton. Väsymys aiheuttaa mielialan laskua ja kiukkua ja korotan lapsilleni näissä olosuhteissa liian helposti ääntäni. Pohjimmiltani olen silti kiitollinen ja onnellinen.


Elämässäni on valtavan moni asia hyvin. Niiden asioiden ajatteleminen antaa voimia ja kantaa arjessa hetki hetkeltä eteenpäin.


Pohdittiin kuopuksen kanssa, että yhteistyöllä hommat sujuvat paremmin.

Lupasin lapselleni opetella ilmaisemaan asioita lempeämmin. Hän myös lupasi parantaa tapojaan ja totella ekalla tai tokalla kerralla jo… etten kiukustu niin helposti.


Opettelen aina vaan olemaan armollisempi itseäni kohtaan. Kun kivaa tekemistä, haasteita ja houkutuksia on paljon niin, se on ehkä kovin haasteeni. Kivakin tekeminen ja ystävien tapaaminen vievät voimavaroja.


Opettelen uudelleen ja uudelleen sanan ”EI” merkitystä. Lapsen tarve mielessäni jatkan tästä eteenpäin.


Ihania syksyn pakkaspäiviä sinulle!


Päivi


Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Comments


bottom of page