Valmistaudun vastaanottamaan seuraavaa kuntoutujaa. Lueskelen kasan aikaisempia asiakirjoja, joihin on koottu vuosien varrelta paljon erilaisia terveydentilaa kuvastavia tietoja ja diagnooseja. Ajatukseni harhailevat ja huomaan etsiväni teksteistä tietoa vahvuuksista ja kuvauksia arjen sujumisesta. Niistä ei ole tälläkään kertaa kirjoitettu mitään. Kirjoittelen itsekin paljon työssäni erilaisia lausuntoja, ja onhan ne aikamoista kapulakieltä. Pyrin siitä huolimatta kuvaamaan mahdollisimman kokonaisvaltaisesti asiakkaan tilanteita, vahvuuksia ja positiivista näkökulmaa unohtamatta.
Vaikka aikaisemmat lausunnot ovat tärkeitä, pidän kaikkein merkityksellisimpänä tietona asiakkaan omaa kokemusta ja siihen liittyviä kuvauksia. Monet kuntoutujat kokevat, etteivät ole tulleet riittävästi kuulluksi omissa asioissaan. Vaikka työssämme on kiire, on tärkeää muistaa, että diagnoosin saaminen tai ylipäänsä omassa terveydentilanteessa tapahtuvat asiat ovat jokaiselle ainutkertaisia kokemuksia. Lääkinnällisten kuntoutuksien rinnalla olen tehnyt paljon töitä myös ammatillisissa kuntoutusselvityksissä, joissa tehdään yhdessä ammatillista kuntoutussuunnitelmaa työkyvyn rajoitteet huomioiden. On ollut mahtavaa huomata, miten kiitollisia monet ovat olleet ammatillisen suunnan löytyessä. Toisaalta joskus olemme pystyneet auttamaan myös eläkeratkaisuihin liittyvissä asioissa.
Seuraava kuntoutuja odottelee yleisissä tiloissa ja saavun hakemaan häntä. Hän kertoo heti alkuun, että on erittäin väsynyt kertomaan samoja asioita. Teemme työtä moniammatillisesti, mistä johtuen samoja kysymyksiä saatetaan helposti esittää useaan kertaan. Huomaan nopeasti, että kuntoutuja on kivuliaan oloinen ja otankin asian puheeksi hänen kanssaan. Kuntoutuja osaa kuvata todella tarkasti arkisia esimerkkejä kivun tuomista rajoitteista ja käytössä olevista kivunhallintakeinoista. Hän toteaa: ”Joskus kun jaloissa oleva kipu on korkeimmillaan, tuntuu helpoimmalta ratkaisulta napauttaa vasaralla sormeen.” Erilaiset lääkkeet ovat tulleet tutuiksi ja kaikenlaista on kokeiltu kipujen helpottamiseksi.
Yhdestä asiasta kuntoutuja ei ole kuitenkaan valmis luopumaan. Hän toteaa kysyvästi: ”Pääsisköhän sitä vielä töihin?” Työ on ollut aina tärkeä osa elämää ja se on tuonut sisältöä elämään. ” On vaikeaa kuvitella elämää ilman työtä”. Huomaan kuntoutujan hieman liikuttuvan keskustelun edetessä. Tarjoan hänelle pöydällä olevaa nenäliinaa, johon hän toteaa: ”Kiitos, taisi joku roska tulla silmään.” Seuraa pitkä hiljaisuus. Keskustelun edetessä kuulen ammatilliseen polkuun liittyviä yksityiskohtia. Työtä on totuttu tekemään pikkupojasta lähtien. "Ei sitä ole totuttu valittamaan pienistä asioista". Vuosien saatossa kaikki kuitenkin muuttui sairauksien ilmetessä. "Sinnittelin pitkään ihan kuin mitään ei olisi" Jossakin kohtaa oli katsottava totuutta silmiin; se oli kova paikka".
Tämän kuntoutujan elämäntarinassa korostuu sinnikkyys, päättäväisyys ja tahdon voima. Vaikka tahtotilaa onkin, on tärkeää miettiä asioita ensisijaisesti terveys huomioiden. Monien on vaikea sopeutua terveydessä tapahtuviin muutoksiin, minkä seurauksena he helposti ylittävät omia voimavaroja liikaa tekemällä. Työstä palautumiselle on tärkeää olla riittävästi aikaa. Ammatillisessa kuntoutusselvityksessä omalla motivaatiolla on keskeisin merkitys jatkon kannalta. Motivaation rinnalla on tärkeää myös pohtia, onko kuntoutujalla riittävästi voimavaroja ammatillisten suunnitelmien pohtimiseen, ja tehdä kokonaisuudessaan realistisia suunnitelmia.
Pääsiskös vielä töihin, on monen kuntoutujan huulilla oleva kysymys. Samaan aikaan törmään viikoittain kaikenikäisiin ihmisiin, joilla ei ole motivaatiota tai halua opiskella tai päästä töihin. Joillakin työttömyys on oma valinta. Monien vakavasti sairaiden kohdalla arvot ja asenteet saattavat muuttua. Moni tekisi mitä vain pystyäkseen tekemään töitä. Tänään tapaamani kuntoutuja haluaa vaikeasta terveydentilanteestaan huolimatta jatkaa prosessia, ja hänen suurena toiveenaan on vielä saada tehdä jotain työtä. Kirjaan tapaamisesta ylös hänen ajatuksia ja toiveita. Hän on kiitollinen toiveikkuuden heräämisestä ja mahdollisuuksien näkemisestä. Lisäksi hän kiittää siitä, ettei tapaamisella keskitytty pelkästään rajoitteisiin ja ongelmapuheeseen.
Pitäkäähän itsestänne huolta!
Terkuin
Heidi
Heidi Joutsiniemi on psykologi, kognitiivis-integratiivinen lyhytterapeutti, ja ennen kaikkea kahden murrosikäisen äiti. Heidi toimii ammatinharjoittajana sekä aikuisten että lapsiperheiden kuntoutuksessa. Kirjoituksissaan hän kuljettelee lukijoita mukana kuntoutuspsykologin arjessa. Heidi tavoittelee kirjoituksissaan arjessa läsnäolon voimaa, yhdessä iloitsemista, ihmettelyä ja toivon kipinää.