Meitä opetetaan lapsesta asti vessatavoille. Lapsena vessassa käydään ovi auki ja huudetaan äitiä tai isää pyyhkimään ilman minkäänlaista häpeilyä. Lapsi on asian kanssa avoin. Lapsi ei osaa, eikä hänen kuulukaan, hävetä vessa-asiointia. Viimeistään kouluikäisenä tilanne muuttuu häveliäämmäksi ja siveelliseksi. Vessan ovi lukitaan visusti ja asiat hoidetaan omassa rauhassa. Laulaja Ellinooran laulun lyriikoita lainaten: ei lapsena häpeää tunneta, ennen kuin joku luokassa nauraa.
Aikuisena vessa-asiointi on jokaisen oma, hyvin henkilökohtainen asia. Yleisiä vessoja vältellään, koska ohuen ohuista paperiseinistä kuuluu kaikki lirinät ja loiskahdukset naapurille, hajutkin täytyy jakaa muiden kanssa. Jokainen varmasti muistaa minkälaista on käydä ensimmäistä kertaa uuden kumppanin luona vessassa. Laitat paperia pönttöön välttääksesi minkäänlaista äänenmuodostusta. Mutta kaikki käyvät vessassa, ihan kaikki. Miksi se on niin noloa?
Lisätään tähän yhtälöön kaiken tuon ”normaalin nolouden" lisäksi sairaus, joka vaikeuttaa jollain tavalla vessa-asiointia. MS-tautiin liittyy tavallisesti virtsarakon ja suolen toimintahäiriöitä. Oireena voi olla virtsaamispakkoa, virtsankarkailua tai virtsarakon tyhjenemisongelmaa. Virtsaamiseen liittyvät ongelmat voivat olla oireita, joiden takia hakeudutaan lääkärille ja oireiden syyksi paljastuu MS-tauti. Ongelmat voivat ilmetä myöhemminkin, sairauden edetessä.
Kun yhdistää perisuomalaisen vessanolouden ja haasteet virtsaamisen tai suolen toiminnan kanssa, tulee vessa-asioinnista väkisinkin enemmän tai vähemmän elämään vaikuttava tekijä. Monet MS-tautia sairastavat joutuvat toistokatetroimaan tai sitten joutuvat elämään pelossa, että lirahtaa housuun. Vieraassa vessassa, etenkin julkisessa vessassa saa pelätä hygienian puolesta. Treffikumppanin vessassa tulee vastaan muita haasteita. Mihin ja miten hävitän katetrin tai vaipan?
Oli MS-tautia tai ei, toivoisin, että vessa-asioista puhuttaisiin avoimemmin. En tarkoita, että asialla täytyy ruveta rietastelemaan, mutta asiasta voisi tehdä yhtä tavallisen, kuin vaikkapa syöminen: jokainen meistä käy vessassa. Onneksi asenteet ovat muuttumassa ja ongelmien vuoksi hakeudutaan herkemmin hoitoon. Uskon kuitenkin, että liian moni edelleen painii näiden asioiden kanssa itsekseen.
MS-tautia sairastavia kannustan rohkeasti ottamaan virtsaamis-ja suolentoimintaongelmat puheeksi terveydenhuollon ammattilaisen kanssa. Virtsankarkailuun voidaan lääkärin harkinnan mukaan aloittaa erilaisia lääkityksiä tai antaa botuliinitoksiinihoitoa. Mikäli virtsaamisen haasteet saavat mittavan roolin elämässä tai haittaavat esimerkiksi yöunta, on viimeistään aika hakeutua lääkärin pakeille. Virtsarakon tyhjenemisongelmat voivat hoitamattomana aiheuttaa toistuvia virtsatieinfektioita tai pahimmillaan munuaisvaurioita. Virtsarakon toimintahäiriöiden lisäksi MS-tautia sairastavalle oman haasteensa luo esimerkiksi toistokatetroinnissa käsien voimattomuus ja tuntopuutokset. Kokeneet ammattilaiset, kuten uroterapeutit, osaavat ohjata oikeanlaisten katetrien ja muiden hoitotarvikkeiden valinnassa.
Toivon, että pienin askelin voimme päästä yli vessanolouksista ja olla asian kanssa avoimempia. Vastaus otsikon kysymykseen ”noloa vai normaalia?” on siis tietenkin NORMAALIA. Virtsaamis-ja suolentoimintaongelmat ovat varsin tavallisia. Rohkaisen kaikkia ihmisiä kertomaan vessaongelmistaan, vaikka huumorin keinoin, jos ei muuten tahdo onnistua. Jaettu ongelma on pienempi ongelma. Ja uskallan puhua kaikkien hoitajakollegojen puolesta, että minulle ja meille voi puhua ihan mistä vaan, kaikista noloiksikin kokemistaan asioista.
Heidi A.
Heidi Aaltonen on sairaanhoitaja (YAMK ja urologisen hoitotyön asiantuntija. Hän työskentelee urologian poliklinikan tiiminvetäjänä Turun yliopistollisessa keskussairaalasta. Heidi kirjoittaa blogiin MS-taudin näkymättömistä oireista, erityisesti urologiaan liittyvistä aihealueista. Perheeseen kuuluu aviomies ja kaksi leikki-ikäistä poikaa, joiden kasvattaminen pitää jalat maassa. Heidin intohimona on kehittää ja kehittyä jatkuvasti paremmaksi. Laadukas hoitotyö ja siihen pyrkiminen on hänen sydäntään lähellä. Elämään Heidi suhtautuu yltiömäisellä optimistisuudella ja rationaalisuudella. Elämä kantaa!