Aamulla lähtiessäni viemään koiria ei voi muuta kuin ihmetellä, että mitä luonnossa oikein tapahtuu. Aurinko paistaa aamusta jo aika korkealla ja maassa on lunta kuin keskitalvella. Koirat ovat hämmennyksestä sekaisin, kun keväinen ilma on kadonnut. Toinen koiristamme rakastaa lunta, ja kirmailee pitkin pihaa lunta kuonoonsa ahmien. Raahaudun kirjaimellisesti koiran perässä, ja haaveilen kupposesta kahvia.
Vaikka kevätaurinko on ihana ja sitä on odotettu pitkään, paljastaa se kodista usein esille niitä ikäviä puolia. Ikkunat odottavat innostunutta pesijää. Kaapistojen ja kaappienkin pintoja voi joku innokas jaksaa puhdistaa, mutta se en ole minä. Pihalla lumen alla pilkottaa viime kesänä asennettu riippukeino. Ja kyllä, en ole jaksanut irrottaa riippukeinua pihavarastoon. Kaikenlaista tuunailua voisi kotona harrastaa, mutta mieleni kaipaa tällä hetkellä eniten aikaa itseni kanssa. Tämän aion myös toteuttaa.
Maailmalla ja kotimaassa tapahtuu ajankohtaisesti kaikenlaista ja olen yrittänyt säädellä uutisten määrää oman mielenrauhan säilyttämiseksi. Vastakkain asetteluja on paljon, ja huomaan miettivinä, miksei asioita pystytä ratkaisemaan keskustelemalla. Kiukun ja ärtymyksen alla on usein piilossa paljon turvattomuutta, väsymystä ja kuulluksi tulemisen tarpeita.
Huomaan työssäni, että monet pohdiskelevat samanlaisia asioita. Ihmiset miettivät omia asenteita ja suhtautumistapoja. Onko oikein vetäytyä kaikesta yleisestä keskustelusta ja toiminnasta itsensä ja perheensä suojelemiseksi? Jokainen selviytyy omalla tavallaan, joten vastaukseni on ehdottomasti kyllä. On tärkeää miettiä, mihin asioihin omia voimavaroja käyttää, ja mihin on mahdollista vaikuttaa.
Itselläni on sellainen tilanne, että perheeni tarvitsee minua nyt keskeisimmin. Yritän vaikuttaa asioihin olemalla työssäni läsnä apua tarvitseville. Välillä käväisen myös vastakkaisella tuolilla kokoamassa omia ajatuksia työnohjauksen muodossa. Työnohjaajani on valanut minuun uskoa sen osalta, etten vaatisi itseltäni liikaa. Joskus riittää se, että saavun paikalle. Tämä on mielestäni lohduttavaa. Auttajakin saa olla väsynyt.
Pienillä asioilla voimme saada paljon hyvää aikaiseksi ympärillämme. Miten sinä huolehdit itsestäsi? Olisiko tänään mahdollista varata aikaa itsensä kanssa?
Terkuin Heidi
Heidi Joutsiniemi on psykologi, kognitiivis-integratiivinen psykoterapeutti, ja ennen kaikkea kahden ihanan nuoren aikuisen äiti. Heidi toimii ammatinharjoittajana sekä aikuisten että lapsiperheiden kuntoutuksessa. Kirjoituksissaan hän kuljettelee lukijoita mukana kuntoutuspsykologin arjessa. Heidi tavoittelee kirjoituksissaan arjessa läsnäolon voimaa, yhdessä iloitsemista, ihmettelyä ja toivon kipinää.