Entä jos MS-tautia sairastava ei ole työkykyinen?

MS-tautiin sairastutaan usein nuorella iällä ja keskellä työelämää. Siksi sairaanhoitajan vastaanotoilla puhutaan myös työstä ja työssäjaksamisesta.
Joskus MS-tautiin sairastuneen kanssa käydään keskustelua työssä jatkamisesta ja mahdollisesti ajasta, jolloin työnteko ei enää onnistu. Työterveyden asiantuntijoiden kanssa puhutaan paljon myös siitä, millaisia muutoksia tai mukautuksia MS-tautiin sairastavan työhön voidaan tehdä.
Sairaanhoitajan tehtävä ei ole arvioida vain MS-tautiin sairastuneen oireita. On tärkeää pysähtyä sen äärelle, miltä tällaiset tilanteet ihmisestä tuntuvat. Voiko hän jäädä sairauslomalle ilman huonoa omaatuntoa? Uskaltaako työpaikalla kertoa, ettei pysty työhön? Pelkääkö hän, ettei työpaikkaa useamman sairastelujaksojen jälkeen enää olisi?
MS-tautia sairastavan ei tulisi joutua todistelemaan työkykyään jaksamalla mahdollisimman pitkään tai ylittämällä inhimilliset rajansa. Joskus tärkeintä on pysähtyä oman terveyden äärelle. Antaa lupa sanoa itselleen, ettei juuri nyt pysty lähtemään töihin ilman ajatusta varjostavaa epäonnistumisen tunnetta.
Myös työnantajan suhtautumisella on merkitystä, eikä kaikille tarvitse työpaikalla kertoa sairaudesta. Olisi silti tärkeää, että halutessaan asian voisi mainita ilman pelkoa leimautumisesta vähemmän sitoutuneeksi työntekijäksi. MS-taudin pahenemisvaihekaan kun ei kerro ihmisen halusta tehdä työtään hyvin, vaan pitkäaikaissairauden luonteesta.
Kun vointi kohenee, paluu työhön voi tuntua MS-tautia sairastavasta yhtä aikaa helpottavalta ja jännittävältä. Onko kaikki taas kuten ennen? Jaksanko koko työpäivän? Mitä työkaverit minusta ajattelevat? Näille kysymyksille pitäisi olla tilaa ja aikaa.
Sairaanhoitajana ajattelen työkykyä ja osatyökykyisyyttä mustavalkoisuuden sijasta laajana mahdollisuuksien mantereena. Tavoitteena ei voi olla vain se, että ihminen sinnittelee työssä hinnalla millä hyvänsä. Harva meistä on sataprosenttisesti työkykyinen läpi työuransa. Joskus on aika tehdä työtä, olla sairauslomalla ja lopettaa työura. Mikään näistä työuran vaiheista ei määrittele MS-tautia sairastavaa ihmisenä tai kerro hänen arvoistaan mitään.
Ehkä yksi tärkeimmistä asioista, joita voimme sairaanhoitajina sanoa, on tämä: sinun ei tarvitse olla vahva joka päivä. MS-tauti ei tee sinusta huonompaa työntekijää, vaikka et juuri nyt pystyisi työhön. Sinä olet edelleen sinä, vaikka työkykysi hetkeksi tai pitkäaikaisesti katoaisi.
Jan Holmberg on sairaanhoitaja (YAMK), tietokirjailija, kouluttaja ja bloggaaja. Hän on terveydenhuollon monitoimimies, jonka ideat syntyvät pienistä asioista ja päätyvät usein elämää syleileviksi blogipostauksiksi. Jan on blogin vakituinen kirjoittaja, joka pyrkii hurmaamaan lukijat kirjailijan tinkimättömyydellä, psykiatrisen sairaanhoitajan avarakatseisuudella ja kouluttajan innolla.




Kommentit