top of page
  • Elämässä.

Erilainen tapa nähdä maailmaa


Ajankohtainen tilanne kiristää monien hermoja. Internetin uutisvirrassa näkyy välillä villejäkin salaliittoteorioita, ja joidenkin mielestä uutisointi on lähtenyt jo hieman lapasesta. Olen itse yrittänyt löytää keskitien ratkaisua tässä kaikessa. Pyrin huomioimaan riittävästi toisia kanssaeläjiä, ja käyttää maalaisjärkeä arjen valinnoissa. Olen innostunut tilaamaan ruokaa kotiin. On jännittävää seurata puhelimesta ruokatilauksen etenemistä. Ruokalähetit hymyilevät ruoan toimituksen yhteydessä. Paperikassien kyljessä on käsin kirjoitettuja viestejä ravintoloitsijalta. Nautin suunnattomasti siitä, että voin päästää itseäni joskus jossakin asiassa helpommalla. Lisäksi on ihanaa tukea ravintola-alan yrittäjiä tässä vaikeassa tilanteessa.



Samaan aikaan toisaalla 18-vuotias lukiolainen kiroaa keittiössä lojuvia tiskejä. Arki tuntuu hänen katsomanaan välillä hyvin raskaalta. Koti täyttyy erilaisista kasoista ja asioista, jotka ovat jääneet kesken. Hetkessä tunnelma voi muuttua ja hän uppoutuu soittamaan pianoa. Soittaessaan kaikki muut asiat unohtuvat ja hän voi hetken olla vapaa kaikesta. Musiikilla on tälle nuorelle ollut aina ainutlaatuinen merkitys. Musiikki kulkee koko kehossa, ja kaikki pienetkin mielen sisäiset liikkeet ja tunnelmat voi aistia soittoasennossa ja soitosta. Hänellä on absoluuttinen sävelkorva. Uppoutuminen on joskus niin voimakasta, että monet arkiset asiat jäävät sen vuoksi tekemättä. Musiikin rinnalla hän saattaa uppoutua tuntikausiksi piirtämään ja ihmettelemään arkisia ilmiöitä.


Pienempänä hän saattoi vanhempiensa kertoman mukaan istua pitkiä aikoja läheisen joen rannalla seuraamassa virtaavaa vettä. Hänen mielikuvituksensa on aina ollut hyvin voimakas, ja hän saattoi eläytyä olevansa kissa ja loikkia pitkin joen rantaa. Roolit olivat joskus niin uskottavia, että monet ovat ehdotelleet hänelle näyttelijän ammattia. Tuo samainen ominaisuus on tuonut myös mukanaan usein tilanteita, jolloin käyttäytymistä katsotaan paheksuen. Hän on saattanut hyppelehtiä kauppakeskuksen ruutulattialla ja törmätä toisiin ihmisiin. Tästä on seurannat vihaisia katseita ja palautetta niin lapseen kuin vanhempiin kohdistuen. Joskus hän saattoi väsähtää kesken kauppareissun ja heittäytyä huutamaan keskelle kaupan lattiaa, jolloin vanhemmilla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin poistua paikalta. Kyseessä ei ollut uhmaikäisen perinteinen itkupotkuraivari, vaan aistiärsykkeiden tuomasta ylikuormitustilaan liittyvästä kohtauksesta.


Koko elämänsä hän on saanut ympäristöstään palautetta, että hän on hyvin erilainen, eikä kykene toimimaan odotusten mukaisesti. Hänen on ollut vaikea saada itselleen ystäviä, koska muiden on ollut vaikea ymmärtää hänen puhetulvaansa ja tarvetta kertoa joistakin asioista juurta jaksaen. Hänellä on sosiaalisiin vuorovaikutustilanteisiin liittyviä hankaluuksia. Hän on oppinut muita seuraamalla aika mukavasti toimimaan sosiaalisissa tilanteissa, mutta edelleen sosiaalisiin tilanteisiin liittyvät säännöt ovat hänelle vaikeita. Hänen saattaa olla vaikea huomioida toisia näissä tilanteissa, tai tulkita sosiaalisia vihjeitä oikein. Hän toimii tilanteissa usein äänitorvena, ja saattaa päästään suustaan hyvin suoria ja suodattamattomia ilmauksia.


Hän on tiedollisesti taitava, ja on aina tullut hyvin toimeen aikuisten kanssa. Pienempänä koululaisena erilaisuus oli helpompi hyväksyä, kuin nyt vanhemmalla iällä. Nuoruusikä on tuonut mukanaan lisää hankaluuksia ja tuen tarpeita. Lukiossa hän pärjää ihan mukavasti, erityisesti luonnontieteissä. Liian vaikeat tai abstraktit käsitteet ovat hänelle vaikeita, ja hän vaatii tarkempia selityksiä asioihin. Läksyjen tekeminen tuottaa usein hankaluuksia, erityisesti itseohjautuvuutta ja aloitteellisuutta vaativat tehtävät. Lukiossa hänellä on paljon aatteellisia ajatuksia, ja hän puhuu eläinten oikeuksien puolesta todella pitkiä monologeja. Hän kulkee arjessa kuulosuojaimet päässään ja yrittää sitä kautta rauhoitella ympäristöstä tulevia ääniä. Huumori on hänellä herkässä, ja hän naurahtaa joskus itselleen ja toteaa olevansa avaruusolio.


Nyt olemme tulleet siihen vaiheeseen, että hän on saanut ymmärrystä omaan tilanteeseensa. Hänellä on hiljattain todettu autismirjon häiriö, ja hän yrittää sopeutua diagnoosiin. Olemme paljon keskustelleet hänen elämästään ja kaikesta siitä kauneudesta, minkä hän näkee ympärillään. Herkkyys on hänen supervoimansa, ja meillä on yhteinen tahtotila auttaa muita ihmisiä enemmän ymmärtämään autismikirjon ihmisten elämää. Omaan maailmaan upputuminen on myös selviytymiskeino, mikä auttaa näkemään maailman vaaleanpunaisena silloinkin, kun se ei sitä välttämättä ole. Ennen hänen diagnoosinsa olisi ollut Aspergerin oireyhtymä. Aspergerin oireyhtymä on siis autismikirjoon kuuluva neurobiologinen keskushermoston kehityshäiriö, joka aiheuttaa hyvin yksilöllisiä toimintarajoitteita. Oleellista tämän osalta on tietää, että Asperger-ihmisillä on erilainen tapa nähdä maailmaa. He näkevät, kuulevat ja tuntevat ympäröivän maailman omalla ainutlaatuisella tavallaan. Arkisten asioiden hoitaminen saattaa heille olla vaikeaa toiminnanohjaukseen liittyvien hankaluuksien vuoksi. He viihtyvät mielellään yksin ja nauttivat omaan maailmaan ja mielenkiintoisiin asioihin upputumisesta.


Oli kysymyksessä autismiskirjon häiriö tai oikeastaan mikä hyvänsä, olisi tärkeää pysähtyä kuulemaan. Herkästi yritämme tyrkyttää yleispäteviä keinoja ja itsehoito-oppaita. Jokaisen elämä on hyvin ainutlaatuinen. Kaikki eivät halua sosiaalisia suhteita, opiskella tai käydä työelämässä samanlaisilla tavoitteilla. On tärkeää tukea jokaista löytämään se oma hyvä arki, juuri sellaisena kuin se on.


Ihanaa kevään odotusta!


Terkuin Heidi



Heidi Joutsiniemi on psykologi, kognitiivis-integratiivinen psykoterapeutti, ja ennen kaikkea kahden teini-ikäisen äiti. Heidi toimii ammatinharjoittajana sekä aikuisten että lapsiperheiden kuntoutuksessa. Kirjoituksissaan hän kuljettelee lukijoita mukana kuntoutuspsykologin arjessa. Heidi tavoittelee kirjoituksissaan arjessa läsnäolon voimaa, yhdessä iloitsemista, ihmettelyä ja toivon kipinää.



Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page