Pitkä kuuma kesä ja seksihelle. Näin kirjoittavat keltainen lehdistö ja kehottavat nauttimaan täysin rinnoin ihanasta seksin täyteisestä kesästä ja vinkkaavat vielä päälle, missä paikoissa ja missä asennoissa seksi sujuu helteellä parhaiten. Pelkästään jo kuumuus ja helle ovat MS-tautia sairastavalle haastavaa aikaa, koska kuumuus voi pahentaa oireilua. Puhumattakaan seksin harrastamisesta kesäkuumalla, kun se voi talvellakin olla viimeisenä mielessä MS-taudin aiheuttamien seksuaaliongelmien vuoksi.
Otan aiheen esille, koska kaikilla on oikeus nauttia seksistä kesät talvet ja MS-taudin tuomien seksiin ja seksuaalisuuteen vaikuttavista haasteista ei voi liikaa keskustella.
MS-tauti on naisilla yleisempi kuin miehillä ja naisilla on tunnetusti jo lähtökohtaisesti ilman MS-tautiakin vaikeampaa saavuttaa sitä kuuluisaa isoa O:ta eli orgasmia. Kaikille seksin harrastaminen ei välttämättä ole ajankohtaista tai sitä ei koe niin tärkeäksi. Jos kuitenkin tuntuu, että asia kiinnostaa ja siihen kaipaa vinkkejä, seuraa muutama vinkki, mistä saattaisi olla hyötyä.
1. Varatkaa yö hotellista
Kesäkuumalla ilmastoitu hotellihuone antaa viileän ympäristön ja toisesta nauttimiseen on paremmat olosuhteet. Ilmastoitu, viileä hotellihuone on hyvä vaihtoehto muutenkin aina silloin tällöin, vaikka sinne ei menisikään harrastamaan seksiä. Joskus ihan kunnon yöunet viileässä tai perhearjesta irtaantuminen auttavat jaksamaan.
2. Sooloilu
Jotta voit nauttia seksistä toisen kanssa, selvitä ensin itseksesi mikä tuottaa eniten nautintoa ja miten pääset nautinnon huipulle.
3. Keskustelu
Puhukaa siitä. Mistä pidätte, miten siitä pidätte ja niin edelleen. Hyvä parisuhde pitää sisällään keskustelua asioista. Jos seksistä on vaikea puhua kahdestaan, voi mukaan ottaa seksuaalineuvojan.
4. Lelut
Ilman MS-tautiakin naisten on vaikea saavuttaa orgasmia ja useat naiset käyttävät apuvälineitä orgasmin saavuttamiseen. Erilaiset vibraattorit ja liukuvoiteet voivat edistää pääsemistä hekuman huipulle. Erityisesti erilaiset tuntopuutokset vaikeuttavat orgasmin saavuttamista ja se voi tuntua turhauttavalta. Kokeilemalla voi löytää juuri itselle parhaat apuvälineet.
5. Anatomia
Tutustukaa toistenne anatomiaan. Naisen alapäässä on muutakin kuin emätin ja virtsaputki. Esimerkiksi pakarat ovat täynnä hermopäätteitä, joten niiden hyväily voi toimia stimuloivana seksin aikana. Klitoris on tärkeä erogeeninen alue naisella, mutta kaikkiaan vaginasta löytyy useita hyväilyn kohteita. Ja sitten naisessa on muutakin, kuin alapää. Suutelu ja kaulan koskettelu toimivat useilla naisilla.
6. Kehu ulkonäköä
MS-taudin myötä voi kadottaa kokemuksen siitä, että olisi kaunis tai seksikäs. Kehu puolison ulkonäköä seksin aikana, jolloin hän todennäköisesti tuntee itsensä varmemmin haluttavaksi. Ja kehu ulkonäköä seksin ulkopuolellakin.
7. Suuseksi
Monilla naisilla on ongelmaa saavuttaa orgasmia yhdynnässä, mutta suuseksillä se tapahtuu todennäköisemmin. Tiedustele minkälaisesta suuseksistä kumppanisi nauttii. Jokainen nainen on erilainen ja on erityisen tärkeää selvittää, mistä juuri oma kumppani nauttii.
Seksin harrastamisessa suhteessa MS-tautiin tulee huomioida oirekuva ja erilaiset kiputilat. Tämä teksti on kirjoitettu enemmän naisnäkökulmasta, mutta myös miehet kärsivät esimerkiksi erektiohäiriöistä ja tuntopuutoksista. Lantionpohjanlihasten harjoittamisella on seksuaaliterveyttä edistävä vaikutus.
On tavallista, että toisinaan seksi kiinnostaa vähemmän eikä orgasmin saavuttaminen ole ykkösprioriteetti. Jos orgasmin saavuttamisesta tulee pitkittynyt ongelma, on syytä pohtia syvällisemmin, mistä ongelma voisi johtua. Kannattaa hakeutua seksuaalineuvojan-tai terapeutin vastaanotolle, jos ongelma ei omin avuin ratkea. Parisuhteessa eläville seksuaalitoimintojen häiriöt voivat vaikuttaa suhteen yleiseen hyvinvointiin. Kiinnostus seksiin voi lopahtaa, pahimmillaan se voi johtaa seksin ja muunkin läheisyyden laiminlyöntiin. Jos asiaa ei ratkaista, parisuhteen ongelmat voivat syventyä.
Summa summarum, tärkeintä on puhua, sillä seksuaalisuus ja orgasmin saavuttaminen ovat ennen kaikkea aivotyötä ja jotta seksissä ”onnistuu”, tulee olla rento, läheinen ja henkinen yhteenkuuluvuuden tunne.
Heidi A.
Comments