Palaan ajassa taakse päin 1980- luvun Helsingin lähiön tunnelmiin. Kerrostalon rappukäytävässä on kova meteli, kun kaverukset leikkivät hippaa toinen toisiaan jahdaten. Rouvashenkilö pysäyttää lasten leikin ja toteaa vihaiseen sävyyn: ” Menkää muualle täältä rappukäytävästä leikkimästä.” Lasten leikki loppuu lyhyeen ja ulkona paukkuu kova pakkanen. Muuta leikkipaikkaa ei ole, koska kummankaan kotiin ei tänään saanut tuoda vieraita. Rappukäytävään kantautuu pullan tuoksu. Hetkessä molempien silmät loistavat siinä toivossa, että tuoksu tulisi omasta kodista. ” Se tulee meiltä” toteaa toinen lapsista iloisena. Toinen lapsista vakavoituu: ”Mun pitää nyt mennä”. Seuraavana päivänä kaverukset eivät kohtaa koulussa, koska Tiinalla on vatsakipuja.
Rappukäytävän rouvalla, Tiinan kaverilla tai opettajalla koulussa ei ole tietämystä perheen kokonaistilanteesta. Kenellekään ei ole tullut mieleen kysyä, miksi tytöt leikkivät rappukäytävässä tai miksi Tiinalla on vatsakipuja. Tiinan perheessä toinen vanhemmista on sairastunut hiljattain vakavasti, ja tällä on ollut suuri vaikutus koko perheeseen. Tiina on erittäin reipas koululainen ja hänestä ei ulos päin näy mitään merkkejä siitä, että hän kantaa paljon huolta perheen heikentyneestä taloustilanteesta, äidin sairaudesta ja sisarusten asioista.
Äidin sairastumisen myötä Tiina ei enää lähde kavereiden kanssa niin usein ulos leikkimään, koska hän haluaa pitää seuraa äidilleen. Ulkona olleessaan hän usein miettii, miten äiti voi. Äidin ja Tiinan välit lähenevät paljon sairastumisen myötä sillä äiti juttelee tyttärelleen paljon omista asioistaan. Joskus ehkä vähän liikaakin. Isä on kiireisen ja väsyneen oloinen, eikä hänellä tunnu olevan aikaa pysähtyä keskustelemaan tai kuuntelemaan. Tiinasta on myös mukavaa auttaa äitiä, koska tämä selvästi ilahduttaa ja piristää äitiä.
Joinain hetkinä äiti on todella kivulias ja sen seurauksena poissaoleva. Äiti katselee televisiosta paljon omia sarjoja ja yrittää sitä kautta saada muuta ajateltavaa. Tiina kaipaa paljon yhdessä tekemistä äidin ja koko perheen kanssa ja on ajoittain erittäin surullinen siitä, ettei mikään ole niin kuin ennen. Tiina on ärtyneempi kuin aikaisemmin ja vetäytyy omaan huoneeseen. Hän ei kuitenkaan näytä ärtymystään, koska ei halua kuormittaa äitiä enemmän. Seuraavassa hetkessä äidin vointi saattaa olla parempi ja Tiinan toiveikkuus asioiden palaamisesta ennalleen käy mielessä.
Tiina on alkanut piirtämään paljon. Piirroksissa on paljon iloisia tapahtumia ja muistoja perheen iloisista asioista. Piirtämisen avulla Tiina jäsentää sisäistä maailmaansa ja luo toivoa. Vilkkaan ja hyvän mielikuvituksensa avulla hän keksii paljon tekemistä. Silloinkin, kun talossa on hiljaista ja tunnelma on surumielinen. Joskus Tiina katselee kaihoisasti ulos ikkunasta, kun naapurin äiti leikkii lastensa kanssa pihalla.
Vanhemman tai läheisen sairastumiseen on usein vaikea valmistautua etukäteen. Sairaus muuttaa perhesuhteita. Jokainen perhe on yksilöllinen ja sairauden tuomat muutokset tuovat erilaisia vaikutuksia. On hyvin tavallista, että joku lapsista ottaa enemmän vastuuta arkisista asioista ja kantaa huolta äidistä ja koko perheen tilanteesta.
On tärkeää, että lapsi saa elää lapsen elämää ja häntä kannustetaan omiin tekemisiin. Haavoittuvassa elämäntilanteessa lapset ovat tarkkoja huomaamaan eriarvoisuutta, ja onkin tärkeää pysähtyä jokaisen äärelle tasapuolisesti ja antaa omaa aikaa. Isovanhemmat ja muut läheiset ihmissuhteet nousevat myös tärkeään merkitykseensä. Lapsen on hyvä kuulla, että aikuinen pärjää ja hän saa tukea omiin asioihinsa. Lapsen kanssa on hyvä keskustella asioista mahdollisimman suoraan ikätaso huomioiden. Lasta ei saa kuitenkaan liikaa kuormittaa omilla murheilla, jotta luottamus elämää kohtaan säilyy.
Vastuun ottaminen on hyvin kasvattavaa ja antaa paljon eväitä koko elämää ajatellen. Vanhempien sairastuminen muuttaa lasta ja lapsen maailmankuvaa. Lapsi oppii parhaimmillaan nauttimaan pienistä arjen asioista ja elämän ainutlaatuisuudesta. Perheen yhteisen ajan ja yhdessä olon merkitys kasvaa. Joissakin perheissä saatetaan iloita siitä, että kiireinen äiti onkin sairastumisen myötä enemmän kotona. On tärkeää, että lapsen tarpeiden ja voinnin äärelle pysähdytään riittävän usein. Eletään yhdessä ihan tavallista arkea ja kannustetaan tunteiden näyttämiseen.
Ihanaa vuoden alkua kaikille
Heidi
Heidi Joutsiniemi on psykologi, kognitiivis-integratiivinen psykoterapeutti, ja ennen kaikkea kahden teini-ikäisen äiti. Heidi toimii ammatinharjoittajana sekä aikuisten että lapsiperheiden kuntoutuksessa. Kirjoituksissaan hän kuljettelee lukijoita mukana kuntoutuspsykologin arjessa. Heidi tavoittelee kirjoituksissaan arjessa läsnäolon voimaa, yhdessä iloitsemista, ihmettelyä ja toivon kipinää.