top of page
  • Elämässä.

Mistä sinä inspiroidut?




Istuskelin tänään vastaanotolla odotellen asiakasta. Ovikello kilahtaa ja ovella seisookin eri asiakas, jota olin lähtökohdallisesti odottanut. Yleensä noudan asiakkaita alhaalta ulko-ovelta, joten kovaääninen ovikellon kilahdus ei yleisesti kuulu päivittäisiin rutiineihin. Otan asiakkaan kohteliaasti vastaan ja hetken päästä minulle selviää, että olin tehnyt kalenteriini huolimattomasti merkintöjä. Onneksi kyseessä oli inhimillinen virhe, eikä kahta asiakas seisoskellut samanaikaisesti vastaanotolla.


Viimeiset vuodet ovat elämässäni olleet vaikeita läheisten sairastumisen myötä. Olen joutunut kohtamaan useaan kertaan omien voimavarojen rajallisuuden. Muistiin ja keskittymiseen liittyvät hankaluudet ovat lisääntyneet ja unet ovat jääneet katkonaisiksi psyykkisen kuormituksen seurauksena. On pelottava tunne, kun päässä lyö ajoittain tyhjää. Onneksi minulla on loistava työnohjaaja, joka on auttanut jaksamaan vaikeina hetkinä. Viime viikolla sain konkreettisesti makoilla terapiahuoneen lattialla patjalla, turvallisessa vuorovaikutuksessa hengitykseen keskittyen.


Minulta on useaan kertaan kysytty kuluneiden vuosien aikana, että miten jaksan tehdä vaativaa psykoterapeutin työtä, kun omassa elämässä on paljon psyykkistä kuormitusta. Yrittäjyyden myötä olen kiitollinen siitä, että pystyn vaikuttamaan työmäärään ja moniin muihinkin asioihin. Psykoterapeutin työ on ainutlaatuista työtä ja asiakkaista tulee tärkeitä. Keskittymällä toisten asioihin, saan myös hetken hengähtää omista asioistani. Suurimmaksi osaksi tunnen työssäni onnistumista ja olen kiitollinen pienestä tunnelmallisesta vastaanottotilasta, jossa saan tehdä töitä yksin asiakkaisiin keskittyen. En kestäisi tällä hetkellä moniammatillista työtä, enkä työyhteisöihin liittyviä asioita.


Syksyssä on oma tunnelmansa. On ihanaa himmentää valaistusta ja luoda kynttilöillä tunnelmaa. Pienillä asioilla on merkitystä. Vaikenakin hetkinä on tärkeää miettiä, mistä asioista on kiitollinen. Kiitollisuuden rinnalla on myös tärkeää inspiroitua. Tänään mietimme yhdessä asiakkaan kanssa, millaisista asioista hän on tänään inspiroitunut. Uusi somesta löytynyt ruokaresepti oli tuonut iloa arkeen ja innostanut koko perheen saman pöydän äärelle. Tänään toivoisinkin, että myös sinä miettisit, mikä saa sinut innostumaan ja milloin olet viimeksi inspiroitunut? Inspiroitumisen miettiminen kuljettaa meidät usein myös omien vahvuuksien äärelle. Voit myös tavoittaa omia tarpeita, joiden kuunteleminen on ensi arvoisen tärkeää.


Pitäkäähän itsestä ja läheisistänne huolta


Syysterveisin

Heidi


Heidi Joutsiniemi on psykologi, kognitiivis-integratiivinen psykoterapeutti, ja ennen kaikkea kahden ihanan nuoren aikuisen äiti. Heidi toimii ammatinharjoittajana sekä aikuisten että lapsiperheiden kuntoutuksessa. Kirjoituksissaan hän kuljettelee lukijoita mukana kuntoutuspsykologin arjessa. Heidi tavoittelee kirjoituksissaan arjessa läsnäolon voimaa, yhdessä iloitsemista, ihmettelyä ja toivon kipinää.

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page