top of page
  • Jan

MS-taudin hoitotyö – Onko potilaan sukupuolella väliä?


Törmäsin mielenkiintoiseen tutkimuskatsaukseen. Sen aiheena oli MS-tautia sairastavien sukupuolikohtaiset hoitotyön tarpeet. Tulokseen mukaan miehillä ja naisilla on eroja esimerkiksi sairautta koskevan tuen vastaanottamisessa ja viestinnän tarpeissa.


Tasa-arvoisessa Suomessa ehdotus sukupuolittuneesta hoitotyöstä tuntui kummalliselta. Eikö sairaanhoitajan tule kohdata kaikki potilaat samalla tavoin sukupuolesta riippumatta? Tutkijat vastasivat, että sairaanhoitajille tulisi tarjota koulutusta MS-taudin sukupuolisensitiivisestä hoidosta.


Tiedetään, että MS-tautia esiintyy naisilla miehiä selvästi enemmän. On helppo sanoa, että vaikkapa urologin ja gynekologin vastaanotoille päädytään pääsääntöisesti sukupuolielinten mukaan. Silloin eturauhasoireita valittava transnainen tapaa todennäköisesti urologin.


Mielenkiintoisen aiheen pohtimisesta tekee sukupuolen määritelmä eri asiayhteyksissä. Puhutaan biologisesta sukupuolesta, ihmisen kokemasta sukupuolesta ja yksilön toteuttamasta sosiaalisesta sukupuolesta. Sukupuoli onkin moninainen asia.


Ratkaisin asian mielessäni siten, että pyrin tarjoamaan potilaille yhdenvertaisuutta. Silloin kaikki ihmiset ovat samanarvoisia riippumatta heidän sukupuolestaan. Potilailla on erilaisia tarpeita ja yksilöllisen hoidon tulisi taipua mahdollisimman hyvin niiden mukaan.


Mietin aikoinaan pitkään tavanomaisia vastaanottotilanteita ja sairaanhoitajana esittämiäni kysymyksiä. Miksi kysyisin automaattisesti esimerkiksi naiseksi olettamaltani potilaalta, onko hänellä miestä? Voisin jatkossa esittää kysymyksen vaikkapa kysymällä mahdollisesta puolisosta.


Lopulta päädyin kysymykseen: onko sinulla perhettä, ja jos on, niin keitä siihen kuuluu?


Saamani vastaukset perhettä koskevaan kysymykseen vaihtelivat. Yksi kertoi puolisosta, yksinhuoltaja lapsistaan ja yksinasuva kertoi lemmikkikissan olevan kuin perheenjäsen. Sain vastauksista rikkaampaa tietoa, kun potilaani saivat itse määritellä asian.


Mieleeni jäi erityisesti yksi henkilö. Hän kiitti siitä, etten ollut olettanut hänen sukupuolestaan tai seksuaalisesta suuntautumisestaan mitään erityistä. Siksi hän oli heti kertonut minulle parisuhteestaan samaa sukupuolta olevan kumppanin kanssa.


Joku voi ajatella, että sukupuolen kokemuksesta saivartelu on turhaa. Itse ajattelen, että luottamuksellisen hoitosuhteen kannalta on tärkeää, että jokainen saa olla omanlaisensa. Psykologinen turvallisuus on meille kaikille tärkeää asioidessamme terveydenhuollossa.


Ei käy kieltäminen, etteikö hoitotyössä olisi joskus tarpeen määrittää potilaan biologinen sukupuoli. Joidenkin sairauksien ja tutkimusten kannalta se voi olla merkittävää. Usein sukupuolella ei kuitenkaan ole kovin suurta merkitystä arkisessa hoitotyössä, mutta yhdenvertaisilla ja saavutettavilla terveyspalveluilla on.



Jan Holmberg on sairaanhoitaja (YAMK), tietokirjailija, kouluttaja ja bloggaaja. Hän on terveydenhuollon monitoimimies, jonka ideat syntyvät pienistä asioista ja päätyvät usein elämää syleileviksi blogipostauksiksi. Jan on blogin vakituinen kirjoittaja, joka pyrkii hurmaamaan lukijat kirjailijan tinkimättömyydellä, psykiatrisen sairaanhoitajan avarakatseisuudella ja kouluttajan innolla.

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page