MS-tautiin sairastuneella on myös oikeus kapinoida

”Päästä irti ajatuksesta, että se olisi voinut päättyä jotenkin toisin.” @motivaatiomentori

Tämän kertainen tekstini kumpuaa somesta bongaamistani ajatuksista. Ne osuvat kipakasti juuri niihin syviin syövereihin, joissa olen kieriskellyt viime kesästä saakka. Vaikka vahvasti olen sitä mieltä, ettei tunteista kumpuaviin ajatuksiin kannata jäädä rypemään, tunnustan tehneeni juurikin sitä.

Ajoittain olen kokenut helpotusta ja luullut jo nousevani pintaa kohti, mutta sitten taas huomaamattani uponnut aiempaakin syvemmälle henkeäni pidättelemään. Täältä on vaikeampaa nousta kuin koskaan ennen. On vaikea päästää irti ajatuksesta, miten helppoa elämä olisikaan, jos saisin olla terve… Vaikkei se totuus olekaan.

Sairastan aaltomaista MS-tautia. Tauti ilmeni vahvimmin ja diagnosoitiin 2017–2018 vuosien vaihteessa. Olin aavistellut sen jo vuosia aiemmin. Pelkoani ei kuitenkaan otettu terveydenhuollon ammattilaisten keskuudessa todesta, vaan aavistukseni mitätöitiin ja sille naureskeltiin.

Tutkimuksia ei edes aloitettu, koska olin tyhmyyksissäni kertonut oireitteni pohtimiseen liittyvän Google-historiaa. Sen sijaan minulle määrättiin lääke masennukseen. Sitä on vaikea antaa anteeksi vielä vuosienkaan päästä, vaikka olen yrittänyt. Olisinko nopeammalla diagnoosin saamisella nyt jo enempi sinut tämän ikävän ja uuvuttavan, mutta ikuisen matkakumppanini kanssa?

Vastauksia etsiessäni olen tahtomattani kasvattanut vihaa tätä sairautta kohtaan ja hoitohenkilöstöä kohtaan.

Vihan tunteminen ei ole minulle, ikuiselle optimistille, mitenkään luontaista. Siksi se on myös ikään kuin lamaannuttanut. Tuhonnut hyvän kasvun maaperää. Koen, että meillä sairastavilla on oikeus myös v*ttuuntua ja kapinoida. Ja että minulla on oikeus, ehkä jopa velvollisuus, kirjoittaa myös näistä ikävistä asioista.

Aina ei tarvitse yrittää olla parempi ja pyhempi, kiitollisempi ja onnellisempi.

Uskon vahvasti siihen, että mitä rohkeammin erilaisia, ns. vaikeitakin tunteita uskaltaa käydä läpi, sitä kestävämmät henkiset jalat ja juuret itselleen voi kasvattaa. Ja toimia kannattaa vasta, kun tunne on käsitelty ja mennyt ohi. Käsittelemättömän vihan kanssa enemmän rikkoo kuin rakentaa ja taas käsittelemättömän tai teennäisen onnen kanssa saattaa rakentaa perusteettomasti.

Olen saanut lukemattomia neuvoja siitä, miten minun kannattaisi sairauteni kanssa elää.

Arvokkaimpia hetkiä ovat olleet ne, kun olen luvan kanssa saanut olla juuri sitä, mitä olen ja tuntea, mitä tunnen. On ihanaa tuntea olevansa ookoo ihan juuri tällaisenaan! Juuri näin tämän pitääkin mennä. Askel kerrallaan.

Mutta seuraavaan hengenvetoon on todettava omakohtaisen kokemuksen pohjalta, että on varsin uuvuttavaa kantaa pahaa mieltä ja vihaa. @hyvan_paivan_aamuklubi´n ajatusta lainaten: ”Tunteiden kohtaaminen ja tunteissa makaaminen on kaksi eri asiaa. Ja siksi se voi jopa olla syy, miksi et pääse tunteista eteenpäin. Ja oletkin vapauden sijasta vahingossa sen vanki.”

Ehkäpä tarvitsin juuri nämä sanat. Meillä jokaisella on omat elämänpolkumme meille sopivine suorineen, mutkineen, ylä- ja alamäkineen. Siksi on tärkeää päästää irti siitä kuluttavasta ajatuksesta, että olisi tämä elämä voinut toisinkin mennä. On tärkeää osata päästää irti loputtoman pitkistä, vankiloiksi muodostuneista ajatuksen juoksuista.

Vapauttavan lepposia tuulia juuri sinun kesääsi! Olet arvokas.

Päivi Kemell sairastaa MS-tautia. Hän on diakoniatyöntekijä, työnohjaaja, sielunhoitaja, podcast-tuottaja ja bloggaaja sekä henkisen hyvinvoinnin asiantuntija. Päivi kokee tärkeimmäksi tehtäväkseen peräänkuuluttaa ihmisten omia voimavaroja, ja hän etsii elämän epäkohtiin ratkaisuja kokonaisvaltaisesta itsensä kuulemisesta. Rohkean avoimilla teksteillään ja esimerkillään Päivi pyrkii koskettamaan lukijaa niin, että esimerkiksi sairauteen liittyvät tabut karisisivat ja uskaltaisimme kaikki enemmän.