Edellisen blogitekstini innoittamana päätin jatkaa reissunaisen päiväkirjaa. Aikaisemmassa blogitekstissäni mainitsinkin, että olen lomailijana sekoitus erilaisia tyylejä. Matkan suunnittelu on minulle tärkeää, ja tykkään herätellä innostusta muiden lomakokemuksia lueskellen ja kuvia katsellen. Lapsuuden kodissani selailtiin paljon matkatoimistojen matkaesitteitä. Täytyy myöntää, että vaikka internetissä on kiva seikkailla ja tehdä vertailuja, huomaan joskus kaipaavani esitteiden plaraamista. Ehkä tuossakin on pohjimmiltaan kysymys jaetusta kokemuksesta, ilosta ja innostuneisuudesta. Matkaesitteitä selailtiin yhdessä.
Lasten ollessa pieniä reissasimme usein valmismatkoihin tukeutuen. Matkoihin latautui paljon odotuksia, ja hermot saattoivat helposti palaa jo lähtöterminaalissa. Perheemme ei ole koskaan ollut hiljaisimmasta päästä, ja erilaisia kommelluksia on kohdallemme sattunut, ja paljon. Yhdellä reissulla oli vitsit vähissä, kun huomasin hotellille saavuttaessa, että lompakkoni jäi lentokoneeseen. Ja tilanteeseen sopien, puolet matkarahoista oli tietenkin käteisenä lompakossa. Onnea oli tuolla kerralla matkassa ja sain lompakon takaisin. Onneksi olimme valmismatkalla, sillä matkaopas hoiti tilanteen puolestamme. Eli näissä pakettimatkoissa on hyvät puolensa.
Olen ennen lukeutunut niihin matkustajiin, jotka saapuvat lentokentälle reilusti etuajassa. Suuri jännityksen aihe on ollut ikivanha matkalaukku, jonka hajoamista olen jännittänyt monen reissun yhteydessä. Olen aina ihaillut sellaisia matkaajia, joilla on kaikki tavarat järjestyksessä ja ne mahtuvat pieneen matkalaukkuun. Minulla on yleensä ollut tapana täyttää laukku täyteen tavaraa, ja monesti puoliakaan vaatteista en ole edes käyttänyt reissun aikana. Perheemme suurinta huvia on ollut seurata lähtöpäivänä laukun pakkaamista, mikä yleensä päättyy siihen, että pompin laukun päällä, jotta saisin sen kiinni. Ja matkalla ostetaan tietysti lisää krääsää laukun täytteeksi.
Voisin kuitenkin sanoa, että olen kehittynyt matkaajana aika paljon, vai mahdankohan vain luulla niin? Olimme aikuisen tyttäreni kanssa hiljattain reissussa, ja ostimme molemmille pienet lentolaukut. Ajattelin, että nyt opettelen järkevää pakkaamista. Tällä kertaa matka taittui laivalla. Päätin lähteä reissuun iloisella ja rauhallisella mielellä. Hoin itselleni: ” Ei kiirettä, eikä rynnimistä.” Reissu alkoikin mukavasti ja istuskelimme lähtöterminaalissa eväistä nauttien, muiden rynniessä laivaan sisälle.
Kyseessä oli muutaman tunnin reittimatka, johon ei yleisesti varata hyttejä. Ohimo alkoi laivassa aika nopeasti nykiä, kun ihmiset tönivät ja tuuppivat toisiaan istumapaikkoja etsien. Sama meininki jatkui myös matkakohteessa. Rynniviä ja kiireisiä ihmisiä oli kaikkialla. Ajattelin, että kylpylässä saisin viimein rentoutua. Jouduin kuitenkin pettymään, sillä rynnijät olivat vallanneet myös kylpylän. Reissu oli kokonaisuudessaan kuitenkin antoisa, ja kylpyläkin osoittautui rauhalliseksi, kun sinne meni aamun tunneilla.
Paluumatkalla yritin tavoittaa jälleen rauhallista mielentilaa. Saavuimmekin hyvissä ajoin satamaan. Rynnijät olivat saapuneet pelipaikoille, ja tunsin jälleen ohimossa tuttua tykytystä. Jotain tapahtui tuolla hetkellä rauhalliselle mielelle, ja hetkessä huomasin seisovani jonottamassa laivaan pääsyä, keskellä ihmisjoukkoa, ihan niin kuin ennen vanhaan. Kaivelin puhelimesta laivan pohjapiirustusta, ja etsin kuumeisesti meille etukäteen sopivaa istumapaikkaa. Pitihän meillä olla suunnitelma; ei päätöntä rynnimistä.
Tilanne oli käsittämätön. Hetken aikaa tuntui siltä, kun olisin valmistautumissa johonkin suurempaankin kilpailuun. Tyttäreni katsahti minuun ja sanoi: ” Äiti nyt rynnitään.” Menomatkalla olimme kulkeneet laivaa edes takaisin vailla istumapaikkaa. Tätä emme enää halunneet. Naurun sekaisin tuntein huomasin lähes juoksevani kohti valittua istumapaikkaa. Ohittelimme lapselliseen tapaan muita. Vain lippu voiton merkiksi puuttui, kun saavutimme maalin ja istuuduimme tuoleihin. Muutaman minuutin päästä kaikki istumapaikat olivat varattu. Leveä voiton hymy oli kasvoillamme. Vietimme rauhallisen kotimatkan merta tuijotellen.
Olemme nauraneet tuota tilannetta tyttäreni kanssa useaan kertaan. Eihän sitä nyt liian vakavalla naamalla, otsa rypyssä kannata matkaa muistella. Olihan tuo reissu kokonaisuudessaan hulvattoman hauska. Nauttikaahan reissuistanne. Jokainen matkaa omalla tyylillään.
Ihanaa kesän jatkoa kaikille!
Kesäterkuin Heidi
Heidi Joutsiniemi on psykologi, kognitiivis-integratiivinen psykoterapeutti, ja ennen kaikkea kahden ihanan nuoren aikuisen äiti. Heidi toimii ammatinharjoittajana sekä aikuisten että lapsiperheiden kuntoutuksessa. Kirjoituksissaan hän kuljettelee lukijoita mukana kuntoutuspsykologin arjessa. Heidi tavoittelee kirjoituksissaan arjessa läsnäolon voimaa, yhdessä iloitsemista, ihmettelyä ja toivon kipinää.