En muista koskaan tehneeni uuden vuoden lupausta. En ainakaan niin virallisesti, että se olisi jäänyt mieleeni. Eikös uuden vuoden lupauksen pitäisi olla niin merkittävä, että siitä jäisi jokin muistijälki? Niin ainakin itse ajattelen.
Muussa tapauksessa lupaushan olisi ihan turha, eikä sellaisilla kannata elämäänsä pilata. Nyt päätin kuitenkin antaa itselleni tällaisen julkisen lupauksen uuden vuoden kynnyksen ylitettyäni: ”Lakkaan alentamasta itseäni.”
Merkillinen lupaus, vai mitä? Koska annoin sen julkisesti, lienee paikallaan hiukan selittää.
Minulla on viime vuosina ollut tapana voimakkaasti aliarvioida itseäni.
Aliarvioiminen on koskenut muun muassa kykyjäni tehdä ansiotyötä, taitojani ylläpitää taloutta tai ajaa autoa. Se on koskenut tapaani toimia ihmissuhteissa, käydä kaupassa tai pukeutua. Lisäksi lastenkasvatusmetodejani tai oikeuttani ylipäätään elää omanlaistani elämää poikieni kanssa.
Sisäinen aliarvioijani on tunkenut äänensä joka paikkaan ja saanut minut tuntemaan itseni aikamoiseksi surkimukseksi, sellaiseksi toisen luokan kansalaiseksi yhdellä ja toisella elämisen alueella.
Omat mittarini hyvään elämään ovat lapsesta saakka olleet ankarat. En ole kyennyt täyttämään tavoitteitani tai jos hetkellisesti olisinkin, olen tyrinyt mahdollisuuteni ja saanut arvosanaksi omalla asteikollani hylätyn. Kuka ne sellaiset mittarit on päähäni takonut?
Edellä tunnustamani jälkeen tuntuu hiukan kornilta kirjoittaa, että olen elämäntapa- ja itsehoito-oppaiden suurkuluttaja.
Haluan oppia koko ajan lisää ihmisyydestä ja itsestäni. Kuuntelin joulun välipäivinä kolme merkittävää äänikirjaa: Outi Olanin Mokasin, Liisa Uusitalo-Arolan Suunnassa ja Taina Laanen Vahvuutena herkkyys. Näistä kirjoista ammensin paljon lisää jo ennestään oppimalleni, mutta jokaisesta löysin myös uutta.
Haluan mainita erityisesti kirjoista mieleeni jääneen sen, että omaa sisäistä ääntä on tärkeä kuulla. Erilaiset kohtaamiset ja tilanteet arkisessa elämässä nostattavat pintaan tunteita ja tuntemuksia, joiden äärelle on tärkeää pysähtyä. Huomata missä tuntuu, miltä tuntuu ja pohtia hetken, miksi? Löytyykö tuntemukselle joku syvempi syy? Ennen kuin tunteen pohjalta alkaa toimia, olisi tärkeä rauhoittaa itsensä – toimia ennemmin levosta kuin tilanteesta syntyneestä tunteesta käsin.
Mutta kun on syntynyt tällaiseksi kuin minä, kaikki tuntuu. Kun joku sanoo jotain, se tuntuu. Kun se joku ei sano mitään, sekin tuntuu. Huh, miten paljon tunteita ja tuntemuksia jo pelkästään yhteen aamuun mahtuu!
Joitakin vuosia sitten esiin nousi eri puolilla keskusteluissa erityisherkkyys. Muistan sen trendikkään sanan ja miten moni alkoi nimittää itseään yhtäkkiä erityisherkäksi. Minua jostain syystä ärsytti. Niin kuin aina kaikki trendikäs minua ärsyttää.
En ole koskaan tykännyt muoti-ilmiöiden perässä juoksemisesta, vaan pikemminkin halunnut olla oman tieni kulkija.
Ärsytti, kun nyt vouhkattiin jostain, joka oli ollut olemassa aina, mutta jonka joku oli yhtäkkiä keksinyt tehdä bisnekseksi. Sai kirjoja myytyä, ajattelin. Voi taivas! En suostunut lukemaan yhtäkään aiheeseen liittyvää kirjaa, artikkeleihin kyllä tutustuin ja kirjaesittelyihin.
Ostin kirjoja lahjaksi muutamalle rakkaalleni, joiden ajattelin saavan niistä itselleen arvokasta tietoa ja vertaistukea. En halunnut enkä uskaltanut ajatella olevani itse sellainen, erityis- jotain. Voi harmi, miten typerä olin. Olisi sittenkin pitänyt lukea ne kaikki.
Niin. Siis luulin, että herkkyys, samanlaisena kuin se minussa on, on ollut aina ja kaikilla. Luulin, että se on ihan yleisinhimillistä. Joulun välipäivinä minulle vasta selvisi, että vain noin joka viides on samanlainen kuin minä. Siksi Taina Laanen kirjan kirjeet ”hänelle, joka kokee syvästi”, koskettivat minua kuinkas muuten kuin syvästi.
Olin laittanut monet kummalliset tuntemukseni MS-taudin piikkiin. Sosiaalisista tilanteista ja ympäristön levottomuudesta kuormittuminen fatiikkiin asti on MS-taudille ominaista. Mutta. Se on ominaista myös syvästi kokevalle ihmiselle.
Ymmärrän nyt, että pikkutytöstä saakka olen ollut erityisen herkkä.
Olen kerännyt itseeni eri ihmisten ja eri tilanteiden tunnelmia ja merkillisintä on, että kannan niitä edelleen. Olen kokenut niin kovin syvästi tilanteet kotona, koulussa, harrastuksissa, ihmissuhteissa, kirjoissa, musiikissa, elokuvissa ja kaikkialla.
Olen imenyt sisääni arvoja ja normeja, poiminut ympäristöstä sellaistakin, millä ei välttämättä ole ollut sen kummempaa merkitystä. Mutta syvästi tuntevana ne ovat jääneet tahmaisina tahroina ”hameeseeni roikkumaan”. Niiden pohjalta olen luonut ne mittarit, joilla vieläkin olen mittaillut menestystä omissa silmissäni.
Miten lohdullista on saada kuulla, että vielä keski-ikäisenäkin voin itse käydä läpi tilanteita, joissa olen kokenut tulleeni ohitetuksi tai joissa minulle ja tuntemukselleni ei ole ollut tilaa tai ymmärrystä. Voin löytää ja kohdata ankaruuteni juurisyitä, aivan omaan tahtiini ja pestä tahroja pois.
Lupaan kulkea tästedes puhtain mekoin, itseäni alentamatta. Mitä sinä lupaat alkaneelle vuodelle? Lupaatpa isoa, pientä tai et mitään – kaikkea hyvää sinulle tämänkin vuoden jokaiseen päivään!
Päivi