Kesälomalla on aikaa ihmetellä ja ihastella. Aika tuntuu kuluvan nopeasti ja mieli tasapainoilee levon ja kivan tekemisen välillä. Tänään olen aloittanut aamun seuraamalla pienten oravien juoksentelua pihapuiden latvoissa. Olen myös saanut nauttia kosken kohinasta, ja kokonaisuudessaan viettää rauhallista kesäpäivää.
Kesälomalla olen aina tykännyt syödä rauhassa aamupalan ja panostaa siihen kokonaisuudessaan enemmän. Kaupassa saa valmistaa ja ostaa nykyisin appelsiineista puristettua mehua, joka on erikoiskahvien joukossa ehdoton kesäjuomien suosikki ja kuuluu aamupalapöytään.
Olen kiitollinen siitä, että saan viettää hitusen huolettomampaa arkea kuin esimerkiksi vuosi sitten. Vaikka olen työskennellyt pitkään erilaisista kivuista ja sairauksista kärsivien kanssa, on läheisen kärsimyksen kannatteleminen ja rinnalla kulkeminen huomattavasti vaikeampaa. Olen monesti miettinyt, kumpa voisimme vaihtaa osia joinakin päivinä, jotta toisella olisi mahdollisuus elää edes yhden päivän kivutonta elämää.
Kipu nakertaa ja muuttaa ihmistä paljon. Se pakottaa pysähtymään ja tekemään jatkuvia valintoja, oma terveys huomioiden. Itsensä etusijalle asettaminen ei ole helppoa, ja sopeutuminen elämään ja sairauden tuomiin muutoksiin vie aikaa. Läheisen kärsimyksen näkeminen on vaikeaa, ja tuo myös esille itsestä ei niin toivottuja puolia. Vaikka tiedän, että se on inhimillistä, on vaikeaa olla kantamatta syyllisyyttä äksyillessään toiselle jostakin vähäpätöisistä asioista. Riidat ovat kuitenkin myös merkki välittämisestä. Huoli muuttaa muotoaan ja laittaa elämää uudenlaiseen järjestykseen.
Kaikille kesäiset aamut eivät ole mielekkäitä. Jatkuvien kipujen keskellä eläminen vie huomion kaikelta kivalta ja mahdollisuudesta olla läsnä itselle, muille ja ympäristölle. Kroonistunut kipu herkistää aisteja ja vointi vaihtelee usein saman päivän aikana. Monet pyrkivät peittämään kipuja, varsinkin läheisten läsnä ollessa. Kivun saattaa huomata ärtymyksestä tai huonovointisuudesta. Ärtymyksen alla on usein paljon muita tunteita – kuten surua ja hoivan kaipuuta. Tuon surun ja haavoittuvuuden näyttäminen usein lähentää suhteita. Usein ei tarvita sanoja, riittää että on läsnä ja kulkee toisen kanssa sen kivuliaimman hetken läpi. Olen kuullut usein: " Riittää, että olet siinä". Kipu ravistelee koko kehoa ja hermosto on kovilla. Monet hyötyvät päivittäisistä hermostoa säätelevistä kenoista.
Kun hyvä päivä saapuu, on mahtavaa nähdä läheisen kasvoilla vapautuneempaa hymyä ja pilkahdusta toivosta. Voisiko elämä vielä joskus olla vähän helpompaa? Pieni retki läheiselle koskelle saattaa olla kesän kohokohta. Tasapainoilu epätasaisessa maastossa on vaikeaa. Kivut muistuttavat olemassa olostaan ja saavat tuntemaan pelkoa. Vaatii paljon rohkeutta muuttaa arkisia rutiineja ja tehdä jotain uutta. Sairauteen sopeutumisen myötä elämästä alkaa pikku hiljaa saamaan kiinni - harmaan sävyjen sijaan sitä välillä näkee kirkkaampia hetkiä ja elämästä tulee elettävää. Mieleeni tulee Johanna Kurkelan kappale Valoihminen:
Sä tiedät reitin taivaan rantaan
Sä naurat valoa maailmaan
Sä piirrät tuulen koukeroita
Sun huoneen ikkunaan
Sä keräät ilon sirpaleita pisaroita auringon
Sul on pantteriaskissa taivas tammikuun
Mä luulen et sulla on enkelin siivet
Ja paremmin kuin muut
Näät kesäkuun merensiniset tuulet
Kirkkaammin kuin muut värit varsinkin
Mä luulen, että nuo on silmät enkelin
Ne näkee taivaan tarkemmin
Pitäkäähän itsestänne ja läheisistänne huolta
Kesäterveisin
Heidi
Heidi Joutsiniemi on psykologi, kognitiivis-integratiivinen psykoterapeutti, ja ennen kaikkea kahden ihanan nuoren aikuisen äiti. Heidi toimii ammatinharjoittajana sekä aikuisten että lapsiperheiden kuntoutuksessa. Kirjoituksissaan hän kuljettelee lukijoita mukana kuntoutuspsykologin arjessa. Heidi tavoittelee kirjoituksissaan arjessa läsnäolon voimaa, yhdessä iloitsemista, ihmettelyä ja toivon kipinää.