top of page
  • Elämässä.

Vuoden luetuimmat blogitekstit: näkymätön MS kiinnostaa

Hyvää uutta vuotta, Elämässä.-blogin lukijat! Blogilla on jälleen yksi vuosi takana. Vuosi 2019 oli erityisen onnistunut, aktiivinen ja luettu: asiantuntijakirjoittajat ovat kertoneet faktoja, ottaneet kantaa, lohduttaneet surussa ja jakaneet vinkkejä sairauden kanssa elämiseen ja sairastuneen kohtaamiseen. Blogissa on käyty vuoden aikana yli 16 000 kertaa, ja yksittäisten tekstien kohdalla lukukertoja on kertynyt systemaattisesti liki 5000. Tästä on syytä olla sekä iloinen että valtavan ylpeä – Elämässä.-blogi on saavuttanut tavoitteensa ja ennen kaikkea löytänyt oman lukijakuntansa. Se on vahvasti mukana MS-tautia sairastavien, heidän läheistensä ja hoitajiensa arjessa.


Viime vuoden blogeista eniten lukukertoja saavuttaneet kirjoitukset kertovat MS-taudin rajoittavista ja näkymättömistä oireista, oireiden helpottamisesta, uupumuksesta, arjesta MS-taudin kanssa ja kuntoutuksesta. Hieman yllättäen lasten ja nuorten MS-tautia ja kuntoutusta käsittelevät tekstit kirivät myös luetuimpien joukkoon. Lukijat ovat olleet erityisen aktiivisia blogin parissa tammi- ja maaliskuussa sekä syyskaudella. Vuoden 2019 kuusi luetuinta kirjoitusta, olkaa hyvät!


Tasan vuosi sitten tammikuussa julkaistiin kaksi ja toukokuussa yksi blogiteksti, jotka löytyvät palkintokorokkeelta. Kaikkein suosituimmassa kirjoituksessa kuvataan sitä, miten ärsyttäviltä muiden (terveiden, läheisten jne.) neuvot tuntuvat ja miten vähän ne ketään hyödyttävät. Jan Holmberg kirjoittaa osuvasti, että ärsyttävimpien neuvojen joukkoon kuuluvat monen MS-tautia sairastavan mielestä muun muassa seuraavat: ”Yritä nyt tsempata enemmän!”, ”Kyllä sinä tiesit, että tästä on sovittu ja otat nyt vaan itseäsi niskasta kiinni.” Teksti on mielenkiintoinen, monia koskettava, ja siihen on helppo samaistua. Tämä selittänee ykkössijan.


Heti hopealle kiri tietopainotteinen ”MS-tautia sairastavan kipu on otettava tosissaan” -teksti, joka keräsi tuhansia lukuja ja some-jakoja muutamissa tunneissa! Kipu on näkymätön oire, josta varsin moni MS-tautia sairastava kärsii ainakin jossain vaiheessa sairauttaan. Harva kuitenkaan mieltää kivun taudin oireeksi…Blogikirjoituksessa kerrotaan kivusta, sen eri muodoista, kiputuntemuksesta ja sen hoidosta. Tekstissä muistutetaan myös, että kipu on aina otettava tosissaan. Sairastavaa on uskottava ja kuunneltava. Melko kokonaisvaltainen paketti, sanoisin.


Kolmanneksi luetuimman tekstin kirjoitti blogin ”uusi kasvo”, sairaanhoitaja ja urologisen hoitotyön asiantuntija Heidi Aaltonen, jonka avauskirjoitus keräsi valtavan lukijamäärän. Tekstissä kysytään, onko intiimiasioista puhuminen noloa vai normaalia. Lisäksi kirjoittaja kannustaa MS-tautia sairastavia rohkeasti ottamaan virtsaamis -ja suolentoimintaongelmat puheeksi ainakin terveydenhuollon ammattilaisen kanssa. Näitäkin näkymättömiä (vähän nololta tuntuvia) oireita voidaan hoitaa ja niiden kanssa oppii elämään!


Neljännelle sijalle ylsi psykologi Heidi Joutsiniemen marraskuinen kirjoitus ”Tarvitseeko lapsi terapiaa?”. Joutsiniemi kirjoittaa asiantuntijan otteella siitä, miten lapsen mieli on joustava ja monet lapset selviävät vaikeistakin kokemuksista säännöllisen arkirytmin ja läheisten tuen avulla. Blogin aihe on ajankohtainen, koskettava ja erilainen – ja tällä hetkellä yksi toivotuimmista (ja luetuimmista) aiheistamme!


Viidenneksi eniten lukukertoja keräsi jälleen yksi näkymättömiin oireisiin liittyvä kirjoitus. Syyskuisessa Sattuuko se? -tekstissä kerrotaan toistokatetroinnista. Bingo! Olemme olennaisen äärellä: MS-tautia sairastava ja hänen läheisensä tarvitsee oikeaa tietoa oireistaan ja sairautensa hoitomahdollisuuksista. On tärkeää, että näistä kerrotaan ja kirjoitetaan avoimesti, sillä esimerkiksi toistokatetroinnilla on elämänlaatua parantava vaikutus. Heidi Aaltonen toteaa, että monet toistokatetroinnin aloittaneet potilaat ovat päässeet eroon kiusallisesta virtsankarkailuvaivasta. Virtsaongelmilla on vaikutusta myös seksielämään. Kun seksissä voi keskittyä olennaiseen, eikä tarvitse miettiä valuuko virtsa, maailma hymyilee jälleen ihan eri tavalla.


Blogin kuudenneksi luetuin teksti käsitteli kuntoutusta. Kuntoutuspsykologina toimiva Heidi Joutsiniemi listasi viisi hyvää syytä hakeutua kuntoutukseen. Tekstiin kirvoitti havainto siitä, että kuntoutuspsykologina Heidi ”törmää” viikoittain siihen, ettei sairastuneita ja heidän läheisiään ole riittävästi informoitu erilaisista kuntoutuspalveluista, joihin heillä olisi oikeus ja mahdollisuus hakeutua. Miksi sitten kannattaa hakeutua kuntoutukseen? Ensiksikin kuntoutukseen hakeutuminen on aina omaan terveyteen satsaamista. Kuntoutus piristää, tukee yleistä jaksamista ja mielialaa. Lue loput kolme syytä blogista!


Kiitos siitä, että olette pysyneet matkassamme – tehdään tästä vuodesta yhtä hieno! Jos sinulla on jokin aihe, josta toivoisit asiantuntijakirjoittajamme kirjoittavan, kerrothan siitä meille?



Onnenhetkiä vuodelle 2020!


Minna Salakari

puheenjohtaja

Suomen MS-hoitajat ry

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page